Kuva: AOP

Uudesta Metallica-albumista on vielä liian aikaista puhua, sanoo Lars Ulrich

17.09.2021 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viimeksi yhtye on julkaissut uuden studioalbumin vuonna 2016, Hardwired...to Self-Destruct.

Metallican rumpali Lars Ulrich, 57, on sitä mieltä, että vielä on liian aikaista puhua uudesta Metallica-albumista. Mies kuitenkin sanoi SiriusXM-radiokanavan haastattelussa, että ensiaskeleet uuden musiikin eteen on jo otettu.

- Olemme sillä tiellä, mutta olemme yrittäneet vain pysyä kiireisinä. Teimme hyväntekeväisyystapahtuman, teimme The Late Show With Stephen Colbert -ohjelman ja teimme Jimmy Kimmelin haastattelun. Olemme sitoutuneita ja luomme myös uutta jollain tasolla.

- Vielä on kuitenkin liian aikaista puhua levystä tai sen julkaisusta.

Aikaisemmin tänä vuonna Metallican laulaja-kitaristi James Hetfield sanoi, että uusia kappaleita on kirjoitettu.

- Katsotaan, kuinka moni niistä lopulta innostuu, ja sitten julkaisemme ne. Olemme itsekkäitä siinä, että haluamme pitää siitä, mitä kirjoitamme, Hetfield kertoi The Fierce Life -podcastille.

Viimeksi yhtye on julkaissut uuden studioalbumin vuonna 2016, Hardwired...to Self-Destruct.

Metallica julkaisi vastikään The Black Album -levystään 30-vuotisjuhlapainoksen sekä The Metallica Blacklist -albumin, joka sisältää eri artistien tekemiä Metallica-covereita.

Lue myös: Elton Johnin kehut saivat Metallica-laulajan liikuttumaan - "Yksi parhaista kappaleista koskaan"

Lue myös: Metallica-rumpali Lars Ulrichin lapset perustivat uuden yhtyeen - "Olen heistä todella ylpeä"

Kilpailut

Uusimmat