Kuva: AOP

Whitesnaken David Coverdale olisi jälleen valmis tekemään musiikkia Led Zeppelin -legendan kanssa

29.10.2021 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Coverdale ja Jimmy Page julkaisivat vuonna 1993 menestyneen yhteistyöalbumin.

Whitesnake aloittaa jäähyväiskiertueensa, joka saapuu myös Suomeen ensi kesänä. Yhtyeen nokkamies David Coverdale, 70, ei halua enää kiertää maapalloa, vaan keskittyä ainoastaan musiikin tekemiseen.

Mies muun muassa haluaisi tehdä yhteistyötä Led Zeppelin -kitaristi Jimmy Pagen kanssa.

- Vaikka eläköidyn, Whitesnake tekee silti erilaisia projekteja. Olen kirjoittanut paljon musiikkia pandemia-aikana ja minulla on paljon kauniita ideoita. Minulla on jopa ideoita, jos Jimmy Page haluaisi tehdä jotain. Facetimen kautta kommunikointi on kuitenkin hänelle täysin vierasta, Coverdale kertoi Appetite For Distortion -podcastin haastattelussa. 

Coverdale ja Page julkaisivat vuonna 1993 Coverdale–Page-nimisen yhteistyöalbumin, joka myi kultaa useassa eri maassa, kuten Japanissa ja Isossa-Britanniassa. 

Tässä kuussa Coverdale kertoi Voice.fi:n haastattelussa, että hänen piti eläköityä jo 69-vuotiaana, mutta korona laittoi kapuloita rattaisiin.

- Minun piti eläköityä 69-vuotiaana, mutta tietenkin asiat mutkistuivat koronan vuoksi, ja nyt olen jo 70. Matkustaminen on se, joka on todella raskasta ja vie voimani, mutta pystyn edelleenkin järjestämään uskomattoman keikan. 

Voit kuunnella Voice.fi:n haastattelun Podplaysta.

Voice.fi, Radio City ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Suomen keikka:

Whitesnake (UK)

Special Guest Europe (SE)

Helsingin Jäähalli 6.6.2022

Ovet klo 18.30

Liput:

Myyntiin pe 10.9.2021 klo 11.00 Palvelumaksuineen alkaen 75,5 € Ticketmasterista

Lue myös: Whitesnake-laulajan mielestä ihmiskunta epäonnistui korona-aikana - jyrähtää myös poliitikoille

Lue myös: Whitesnake-laulaja David Coverdale 70 vuotta - "Olen iloinen, että pääsin näin pitkälle"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat