Kuva: AOP

Vain kolme muusikkokaveria onnitteli Ed Sheerania uudesta albumista: "Monet haluavat minun epäonnistuvan"

10.11.2021 17:15 - Iiro Myllymäki

Muun muassa Elton John on kannustanut Sheerania.

Brittimuusikko Ed Sheeranin, 30, uusin albumi = on noussut listaykköseksi muun muassa Isossa-Britanniassa. Sheeran kertoo, että vain kolme muusikkokaveria on ottanut häneen yhteyttä ja onnitellut albumin julkaisun johdosta. Metro-julkaisun mukaan nämä tähdet ovat brittiräppärit Stormzy ja Dave sekä elävä legenda Elton John.

Sheeranin mukaan monet hänen kollegansa eivät oikeasti kannusta häntä.

- Tiedän niin monia artisteja, jotka vain ivaavat minua, kun onnistun jossakin ja aktiivisesti haluavat minun epäonnistuvan, Sheeran sanoo Halfcast-podcastissa.

- He eivät kuitenkaan koskaan kertoisi tätä minulle, mutta minä kyllä tiedän. Hengaan ihmisten kanssa ja kuulen asioita, Sheeran jatkaa.

Sheeran on aiemmin tehnyt yhteistyötä Stormzyn ja Daven kanssa No.6 Collaborations Project -albumilla. Sheeran on julkaisemassa joulusinglen yhdessä Elton Johnin kanssa myöhemmin tänä vuonna.

Suomessa Ed Sheeranin uusin albumi ei yltänyt ainakaan heti kärkipaikalle. Albumi debytoi sijalla kaksi, ja ykkössijalla puolestaan on suomalaisen Beast In Black -metalliyhtyeen levy Dark Connection.

Lue myös: Elton John kutsuu Ed Sheerania "v*tun suurisuuksi" - kaksikon jouluyllätys meni pilalle

Lue myös: Ed Sheeran luuli aiemmin olevansa homo - avautuu "feminiinisistä" kiinnostuksenkohteistaan

Lähteet: Metro, Musiikkituottajat IFPI, Mirror

Kilpailut

Uusimmat