Kuva: AOP / Joni Haavisto

Battle Beast esiintyy Suomessa kahdella massiivisella keikalla - myös uusi kappale julki

26.11.2021 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ensi helmikuussa Battle Beastin live-soittoa voi ihailla sekä Helsingissä että Tampereella.

Suomalainen metalliyhtye Battle Beast julkaisi tänään perjantaina uuden singlen Eye of the Storm. Iskevä kappale on toinen single yhtyeen tulevalta kuudennelta albumilta Circus of Doom, joka julkaistaan 21. tammikuuta 2022.

- Eye of the Storm on biisi siitä yhdestä asiasta, jokaisen meidän omasta kiintopisteestä, joka auttaa pitämään pään pinnalla maailman myrskyjen murjoessa. Se on nostattava ja voimaannuttava bängeri, joka potkii parhaiten, kun äänenpaine huitelee kympin yläpuolella. Eli viritä volyymipotikka ääriasentoon ja pane tykitellen! kommentoi kitaristi Joona Björkroth tiedotteessa.

Helmikuussa Battle Beast nähdään Suomessa kahdella massiivisella levynjulkaisukeikalla ennen kuun puolivälissä alkavaa maailmankiertuetta. Suomen julkaisukeikat järjestetään perjantaina 4. helmikuuta Helsingin Jäähallin Black Boxissa ja lauantaina 5. helmikuuta. Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella.

Battle Beast – Suomen julkaisukonsertit 2022

Pe 4.2.2022 Helsingin Jäähalli, Black Box

La 5.2.2022 Tullikamarin Pakkahuone, Tampere

Liput Helsingin ja Tampereen keikoille tulevat myyntiin tiistaina 30.11. klo 9.00. Helsingin liput myy Lippu.fi, Tampereen liput Lippu.fi ja Tiketti.fi (alk. 42,50€).

Voit kuunnella uuden kappaleen esimerkiksi Spotify-palvelusta.

Uutuusalbumia on saatu tehdä rauhassa, kun koronapandemia on perunut keikkoja. 

- Pandemian myötä on ollut enemmän aikaa keskittyä albumin valmisteluun. Joka kerta se kuitenkin tuntuu erilaiselta, kun tekee uutta levyä. Olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen, yhtyeen laulaja Noora Louhimo kertoi lokakuussa SuomiRockin Bäkkäri -ohjelman haastattelussa juontaja Henri Laukalle

- Kissiä ei tällä levyllä ole ajateltu. Circus of Doom edustaa maailmanlopun meininkiä, mutta hyvällä tavalla. Meillä on kolme hyvää biisinkirjoittajaa, jotka luovat Battle Beastin ominaiset biisit. Löytyy power metallia, tanssittavaa metallia ja eeppisyyttä, laulaja jatkoi.

Lue myös: Battle Beastin uutuuskappale on tanssittavaa heavy metallia - "Emme ole ryhtyneet doom-bändiksi"

Lue myös: Battle Beast -laulaja Noora Louhimo julkaisee sooloalbumin - kuuntele ensimmäinen single

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat