Apulanta karaokeisäntänä!
Apulannan Karaoke DVD:n julkaisua juhlitaan Helsingin Levykauppa ÄX:ssä. Julkaisuaattona Apulannan jäsenet ovat paikan päällä karaokeisäntinä.
Apulannan nettisivujen mukaan julkaisuaattona tiistaina 6. lokakuuta levykaupassa lauletaan, juodaan kahvia ja mehua ja nautitaan lasertortuista. Yhtyeen solisti Toni Wirtanen kertoo videotervehdyksessä, että Kuutio-levyn juhlissa tortut loppuivat kesken.
- Jos mä oisin sä, niin tulisin sinne, Wirtanen sanoo cheekmäisesti.
Juhlistustilaisuus Levykauppa ÄX:ssä käynnistyy julkaisuaattona klo 19:00. Itse karaoke-DVD julkaistaan keskiviikkona 7. lokakuuta.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää