Konelegenda tykästyi Keane-solistiin

19.09.2009 15:23 -

Dj Tiësto on tykästynyt Keane-yhtyeen keulahahmo Tom Chapliniin. Herroista on tullut ystäviä ja nyt musiikkimaailma odottaakin kahden mahtavan biisintekijän yhdistävän voimiaan musiikillisestikin.

- Tom on todella mukava tyyppi. Pidän heidän musiikistaan. Voi kuulostaa oudolta minun suustani, mutta pidän rock-musiikista, Tiësto kertoi.

Tiësto ja Keane -yhtyeen jäsenet juhlivat The Sun -lehden mukaan yhdessä Ibizalla.
Tiësto kertoi, että tapaa Tom Chaplinin todennäköisesti pian uudelleen.

- Kutsun hänet päätösjuhliini Ibizalle. Kutsun aina ne artistit, jotka soittavat Ibiza rocks -tapahtumassa.

Tiësto nousi suureen suosioon 1990-luvun lopulla, jolloin myös ilmestyivät hänen ensimmäiset julkaisunsa. Hänen läpimurtokappaleensa oli Deleriumin Silence-kappaleen remix. Siitä lähtien Tiësto on ollut vahva vaikuttaja konemuusiikin saralla.

Keane julkaisi edellisen Perfect Symmetry albuminsa viime vuonna. Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleista Everybody's Changing, Is it Any Wonder, ja Spiraling.

Kilpailut

Uusimmat