Herra Ylppö & Ihmiset harjoitteli uutta materiaalia ääriolosuhteissa

25.09.2009 08:21 -

Rock-yhtye Herra Ylppö & Ihmiset kertoo äänittävänsä uutta materiaalia. Biisejä on harjoiteltu ilman vaatteita ja happea 36 asteen lämpötilassa. Yhtyeen mukaan biisit on harjoiteltu Helsingin Kaapelitehtaan pohjimmaisessa kellarissa.

Yhtye kertoo kotisivuillaan painuneensa studion uumeniin laajentuneella kokoonpanolla. Bändin on alustavasti tarkoitus äänittää 17 uutta kappaletta, joista parhaat päätyvät uudelle levylle. Bändi julkaisee toisen albuminsa helmikuussa 2010.

Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi Sata vuotta -esikoisalbuminsa helmikuussa 2008. Levy meni suoraan virallisen albumilistan ykköseksi. Kultaa myynyt levy voitti bändille Vuoden debyyttialbumin Emma-patsaan.

Kilpailut

Uusimmat