Kuva: Melina Mäkelä

Nelli Matula avaa "kiltti tyttö -kriisiään" - "Piirre itsessäni, jonka tajusin huonoksi"

01.04.2022 18:45 - Riia Frost

Nelli Matula toivoo ihmisten huomaavan, ettei Kiltti Tyttö ole pelkästään pikkutuhma albumi.

Voice.fi:n haastattelussa muusikko Nelli Matula, 26, kertoo muun muassa uudesta albumistaan sekä tankotanssiharjoituksistaan Kiltti tyttö -singlen kansikuvaa varten. Lisäksi artisti paljastaa, että aikooko hän jatkaa kyseisen lajin harrastamista tulevaisuudessa. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Laulaja ja lauluntekijä Nelli Matula julkaisi tänään 1. huhtikuuta toisen studioalbuminsa Kiltti Tyttö. Matula myöntää jännittäneensä koko päivän sitä, mitä muut tulevat ajattelemaan hänelle tärkeästä albumista.

- Se vaihtoehto, että ihmiset kuuntelevat tätä levyä, tuntuu ihan kauhistuttavalta, mutta sitten taas ihan yhtä pelottavaa on se, jos kukaan ei tätä kuuntelisi, Matula hieman naurahtaa.

- Tämän albumin tekeminen on ollut minulle erittäin tärkeä prosessi ja tuntuu nyt todella kummalliselta päästää se maailmalle, Matula lisää.

Matula mainitsee Instagram-julkaisussaan levyn kappaleiden käsittelevän muun muassa artistin aiemmin kokemaa ”kiltti tyttö -kriisiä”. Matula avaakin haastattelussa kyseisen kriisin liittyvän hänen perfektionismiinsa, jonka artisti kuvailee elämänsä läsnäolevaksi teemaksi.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

- Ajattelin aikaisemmin sen olevan vahvuus, ja että se saa vain minut tekemään asiat säntillisesti. Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuitenkin joutunut sen piirteen kanssa selkä seinää vasten, enkä oikein enää pysty kääntämään sitä asiaa hyväksi, koska se on niin kokonaisvaltainen. Tuo on sellainen piirre itsessäni, jonka jouduin tajuamaan olevan huono juttu, Matula tarkentaa.

Ei pelkkä ”pilke silmäkulmassa” -albumi

(kuva: Nana Simelius / Universal Music)

Vaikka jotkut Kiltti tyttö -albumin kappaleista ovat hieman seksuaalisia, Matula painottaa levyn olevan muutakin kuin itsevarmaa ja pikkutuhmaa sormen heristelyä. Albumin muissa kappaleissa kyseinen sanapari saakin aivan toisenlaisia merkityksiä.

- "Kiltti tyttö" on mielestäni niin kiinnostava ja minua inspiroiva sanapari, koska se kätkee taakseen niin paljon eri sävyjä, joihin itse samaistun, Matula pohtii.

Matula toteaakin, ettei häntä niinkään jännitä laulaa seksuaalisia lyriikoita, vaan pohtii pikemminkin, että huomaavatko ihmiset albumilta muita teemoja kuin pienen flirtin.

- Sillä on helppo markkinoida asioita, minkä takia sellaisia biisejä on varmaan valittu albumille levy-yhtiön toimesta, minkä ymmärrän myös. Mutta se on vain yksi osa sitä kuvaa, mikä levylle on maalattu ja ne oikeat ydinteesit ovat muissa biiseissä, kuin niissä "tukanheiluttelu"-kappaleissa, Matula avaa.

Matula kuitenkin kokee, ettei seksuaalisesti virittyneitä kappaleita korosteta pelkästään naismuusikoiden kohdalla.

- Koen sen olevan aika primitiivinen asia, joka herättää kiinnostusta, ja se olisi varmasti sukupuolesta riippumatta se kärki, jolla monesti mentäisiin, Matula sanoo.

Matula kuitenkin painottaa, ettei hän osaa tarkemmin sanoa naisten asemasta musiikkialalla, koska hän kokee itse olevansa onnekas ja etuoikeutetussa asemassa.

- En ehkä ole oikea ihminen puhumaan kaikkien musa-alalla toimivien naisten puolesta, koska tiedän, että nopeasti menestyviä artisteja kohdellaan eri tavalla ja koen itse olevani yksi niistä etuoikeutetuista ihmisistä, Matula lisää.

Kertoivat sitten kappaleet mistä tahansa aiheesta, Matulan mielestä on artistina tärkeintä tehdä itseään puhututtavaa musiikkia.

- Olen aina sanonut, että siinä vaiheessa, kun minulla ei ole enää mitään tarinaa, josta on polttava tarve päästä kertomaan, niin sitten minun pitää vaihtaa alaa. Koska siinä vaiheessa musiikista tulee tyhjää, ja uskon todella voimakkaasti, että ihmiset löytävät autenttisuuden ja aitouden kappaleista. Se on johtotähteni kaikessa, mitä teen, Matula kertoo.

Lopuksi artisti vastaa kaikkien huulilla olevaan kysymykseen: onko Nelli Matula kiltti tyttö?

- Olen, aivan pesunkestävä! En haluaisi olla, mutta ehkä tämä albumi on sitä omaa prosessiani, jonka kautta yritän päästää irti siitä roolista, ja sitä minä harjoittelen, Matula naurahtaa.

Matulan Kiltti tyttö -albumitrailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Nelli Matula pitää parisuhteensa poissa julkisuudesta - ei uskaltanut mennä edes yhtä aikaa kauppaan

Lue myös: Lukihäiriö toi Nelli Matulalle haasteita koulussa - keksi nokkelan keinon asioiden muistamiseen

Kilpailut

Uusimmat