Kuva: AOP

Metallican James Hetfield nimesi kaksi muusikkoa, jotka ovat vaikuttaneet suuresti hänen soittoonsa

13.05.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hetfield nostaa kaksi legendaa esille.

Metallica-yhtyeen laulaja-kitaristi James Hetfield, 58, on tuhansien kitaristien idoli, jonka soittoa on seurattu tarkasti jo vuosikymmeniä.

Hetfield kertoo Ernie Ball -kitarankielivalmistajan promovideolla, että varsinkin kaksi kitaristia ovat vaikuttaneet valtavasti hänen soittoonsa. He ovat Black Sabbathin Tony Iommi sekä Ramonesin Johnny Ramone

- Olen hieman barbaarinen kun soitan. Olen aina ollut kiinnostunut riffistä, joka on kappaleiden perusta. Tony Iommi hallitsi kappaleita riffillä ja kaikki muut tekivät lopulta samaa. Johnny Ramone harjoitti taas kovaa downpickausta, joka auttoi minua oman tyylini löytämisessä, Hetfield paljastaa.

Voit katsoa koko videon alta. 

Jos video ei näy, katso se täältä. 

1980-luvun lopulla Metallica julkaisi One-nimisen kappaleen, joka on edelleenkin yksi yhtyeen tunnetuimmista biiseistä. One-kappaleesta tehtiiin myös tyylikäs musiikkivideo, jossa yhtyeen soittoa on yhdistetty Johnny Got His Gun -elokuvan kohtauksiin.

Musiikkivideon ohjaaja Michael Salomon muisteli  Metal Hammer -julkaisun haastattelussa, kuinka Metallican laulaja James Hetfield ja rumpali Lars Ulrich, 57, eivät olleet aluksi kovinkaan tyytyväisiä videoon. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Metallican James Hetfield käveli vihaisena ulos - ohjaaja muistelee One-musiikkivideon tekoa

Lue myös: Metallica-keulakuva James Hetfieldin poika avoimena: "On hieman ärsyttävää, kun meitä vertaillaan"

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat