Kuva: Joonas Brandt

Ville Valo esiintyy kesällä Tuska-festivaaleilla

31.08.2022 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuska on julkistanut ensimmäiset esiintyjänsä. VV:n lisäksi lavalla nähdään muun muassa Jinjer ja Turmion Kätilöt.

Ensi kesänä Suvilahdessa 30.6.-2.7. järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset bändikiinnityksensä.

Yksi pääesiintyjistä on VV, eli Ville Valo. VV:n debyyttialbumi Neon Noir julkaistaan alkuvuodesta 2023 ja levyltä on lupa odottaa paljon. Keväällä julkaistu Loveletting-single nosti riman korkealle, yhdistelemällä taiteilijan omien sanojen mukaan ”Agentsista oppimaani herkkyyttä HIMpuloiden meluvalliin, lisäten soppaan ripauksen 80-luvun estetiikkaa”.

Muita vahvistuneita Tuska 2023 -esiintyjiä ovat ukrainalainen Jinjer, amerikkalainen deathcore-suuruus Lorna Shore, kotimainen hevihelmi Mokoma, Englannin vahvasta metalcore-perimästä tuleva While She Sleeps, savolainen bilemoottori Turmion Kätilöt, suomimetallin tukipilareihin lukeutuva Diablo, klassisen death metallin psykedeeliseksi versioksi tituleerattu yhdysvaltalainen Blood Incantation sekä melodisen death metallin kaanonissa operoiva Orbit Culture.

Vahvistuneet Tuska 2023 -esiintyjät

VV (Ville Valo), Jinjer, Lorna Shore, Mokoma, While She Sleeps, Turmion Kätilöt, Diablo, Blood Incantation, Orbit Culture

Bändien esiintymispäivät ilmoitetaan myöhemmin. Lisää artisteja julkaistaan syksyn kuluessa.

Rajoitettu erä Tuska 2023 Early Crow 3pv-lippuja on nyt saatavilla.

Kilpailut

Uusimmat