Kuva: AOP

Dave Mustaine haluaisi tehdä musiikkia James Hetfieldin kanssa - 'Uskon, että niin tapahtuu'

02.10.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Mustaine toimi Metallican kitaristina ennen ensimmäisen levyn julkaisua 1980-luvun alussa.

Megadeth-johtohahmo Dave Mustaine, 60, toivoo, ja jopa uskoo, että voisi joku päivä tehdä musiikkia Metallican laulaja-kitaristin James Hetfieldin, 59, kanssa.

- Luulen, että maailma haluaisi, että tekisimme sen. Uskon, että siihen on myös hyvä mahdollisuus, Mustaine kertoo Vinyl Writer Music -julkaisulle.

- Uskon siis oikeasti, että James tulee käymään ja teemme yhdessä jotain. Luulen, että se on yksi niistä ajatuksista, joka on vienyt minua eteenpäin. Se olisi varmasti hieno asia sekä Megadethille että Metallicalle, muusikko jatkaa.

Mustaine toimi Metallican kitaristina ennen ensimmäisen levyn julkaisua 1980-luvun alussa. Lopulta Mustaine sai potkut bändistä ja hän päätti perustaa Megadethin, josta tuli myös yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä metallibändeistä.

James Hetfield. (kuva: AOP)

Revolver-julkaisun haastattelussa Mustaine sanoi vastikään, että Hetfieldin kanssa oli mahtavaa soittaa.

- Meillä on ollut outo viha-rakkaussuhde. Ja pidin heistä kovasti. Jos en olisi pitänyt, olisin vain sanonut, että haistakaa vittu. Esimerkiksi James on sellainen, jonka kanssa on aina ollut mahtavaa soittaa. Harmi, että asiat menivät niin kuin ne menivät, Mustaine sanoi.

Lue myös: Dave Mustaine on harmissaan, että löi aikoinaan James Hetfieldiä - "Kunnioitan häntä"

Lue myös: Megadethin Dave Mustaine tuohtui lavalla heinäkuussa - kommentoi nyt tilannetta

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat