Kaikki artikkelit
Judas Priest julkaisi Delivering The Goods -kappaleen vuonna 1978 albumilla Killing Machine. Nyt Megadethin versio on kuunneltavissa.
Musiikki
3 kuukautta sitten
Mustaine sanoo tuoreessa haastattelussa, että Metallicalla ja Megadethilla on sama agentti.
Musiikki
4 kuukautta sitten
Friedman kapuaa lavalle Tokiossa.
Musiikki
4 kuukautta sitten
Hammettin entinen kollega, Exodus-yhtyeen ex-kitaristi Rick Hunolt kertoo oman näkemyksensä sille, miksi Hammett valittiin Metallicaan.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Mustaine pohtii haastattelussa, kuinka Slayer voitaisiin saada eläkkeeltä takaisin.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Paras metalliesitys -palkinnosta taistelevat Ghostin Call Me Little Sunshine, Musen Kill Or Be Killed, Ozzy Osbournen Degradation Rules, Turnstilen Blackout sekä Megadethin We'll Be Back.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Mustaine toimi Metallican kitaristina ennen ensimmäisen levyn julkaisua 1980-luvun alussa.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Megadeth julkaisi 2. syyskuuta uuden albumin, joka kantaa nimeä The Sick, The Dying… And The Dead.
Musiikki
8 kuukautta sitten
- Tuollaisia ulostuloja on tullut minulta vain harvoin viime vuosina. Se oli nimittäin kolmas kerta, kun meille tapahtui tuolla tavalla, Mustaine sanoo.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Mustaine perusti potkujensa jälkeen Megadethin, josta tuli yksi suurimmista heavy metal -yhtyeistä.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Uusi levy julkaistaan 2. syyskuuta.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Megadeth julkaisi vastikään uuden kappaleen We'll Be Back.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Mustaine yllätti faninsa videolla, jossa muisteli vaimonsa tekemää pilaa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Dave Mustaine täytti 13. syyskuuta 60 vuotta.
Musiikki
noin vuosi sitten
"Valmiiksi kireä suhde yhdistettynä paljastuneisiin asioihin on tarpeeksi", Megadeth-pomo Dave Mustaine kirjoittaa tiedotteessa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Mustaine on jo vuosia harrastanut erilaisia kamppailulajeja.
Viihde
yli 2 vuotta sitten