Kuva: AOP

Dave Mustaine on harmissaan, että löi aikoinaan James Hetfieldiä - "Kunnioitan häntä"

25.09.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Megadeth julkaisi 2. syyskuuta uuden albumin, joka kantaa nimeä The Sick, The Dying… And The Dead.

Megadeth-johtohahmo Dave Mustaine, 60, toimi Metallican kitaristina ennen ensimmäisen levyn julkaisua 1980-luvun alussa. Lopulta Mustaine sai potkut bändistä ja hän päätti perustaa Megadethin. 

Revolver-julkaisun haastattelussa Mustaine pohtii suhdettaan Metallicaan ja laulaja James Hetfieldiin.

- Meillä on ollut outo viha-rakkaussuhde. Ja pidin heistä kovasti. Jos en olisi pitänyt, olisin vain sanonut, että haistakaa vittu. Esimerkiksi James on sellainen, jonka kanssa on aina ollut mahtavaa soittaa. Harmi, että asiat menivät niin kuin ne menivät, Mustaine sanoo.

Mustaine myös muistelee viimeisiä päiviään Metallicassa.

- Oli typerää silloin viedä koirani harjoituksiin ja oli vielä typerämpää lyödä Jamesia. Kunnioitan häntä ja hänen soittoaan. Minä ja monet muut pidämme Jamesin persoonasta eikä meitä kiinnosta, että hän on Metallican keulahahmo.

Mustaine kertoi vastikään Joe Rogan Experience -podcastin haastattelussa, että hänellä oli varsinkin yksi pyyntö Metallican jäsenille potkujensa jälkeen.

- Sanoin, että älkää käyttäkö musiikkiani. Ja tietenkin he käyttivät. Sekä Kill 'Em All - että Ride The Lightning -albumeilla. Myös joitakin osia löytyy Master of Puppets -levyltä. Kaikki soolot ensimmäisellä levyllä ovat tavallaan minun käsialaani ja ne esittää Kirk Hammett. Ne ovat siis lähellä, mutta eivät täysin samoja, Mustaine sanoi. 

James Hetfield. (kuva: AOP)

Megadeth julkaisi 2. syyskuuta uuden albumin, joka kantaa nimeä The Sick, The Dying… And The Dead.

Lue myös: Megadethin Dave Mustaine tuohtui lavalla heinäkuussa - kommentoi nyt tilannetta

Lue myös: Dave Mustaine muistelee Metallica-aikojaan - "Sanoin, että älkää käyttäkö musiikkiani"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat