Kuva: Yle / Nelli Kenttä
Ilmiöksi noussut Cyan Kicks julkaisee pian uutta musiikkia
Single albumilta tullaan kuulemaan jo joulukuussa.
UMK-kilpailusta tunnetuksi tullut Cyan Kicks -yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumiaan.
Esimakua levystä saadaan vielä tämän vuoden puolella, kun 2. joulukuuta ilmestyy single Someone Like You. Ranka Kustannuksen tiedotteessa kappaletta kuvaillaan kansainväliseltä kuulostavaksi rock-tykitykseksi.
Uutta albumia saadaan odottaa vielä ensi vuoteen saakka. Albumin työstämisen lisäksi yhtyeen on pitänyt kiireisenä muun muassa Sunrise Avenuen lämmittely Saksan areenakeikoilla sekä omilla keikoilla kiertäminen Suomessa.
Lue myös: UMK-suosikki Cyan Kicksin nimi mukailee toista suomalaisyhtyettä - solisti piti ensin nimeä typeränä
Kilpailut
Uusimmat
Legendaarisen kauhuparodian jatko-osan ensimmäiset näyttelijäkiinnitykset julki
Suursuosioon noussut scifi-sarja saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella - ensimmäinen juliste julki
HSL:n vuorokausi- ja kausilippuihin tulossa muutoksia syksyllä
Suurin osa pitää autoaan turvallisena, vaikka tilanne on todellisuudessa toisin
Koira varastettiin kaupan pihasta Lahdessa - tapauksella kuitenkin onnellinen loppu
Näytä lisää