Kuva: Sanni Seppä

Päkän debyyttialbumi kertoo tarinoita menestyksestä - "Mulla on ollut vahva epäonnistumisen pelko"

29.11.2022 14:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Räppärin soolodebyyttialbumi on nyt julkaistu. Päkä toivoo musiikkinsa herättävän tunteita pimeinä marraskuisina iltoina.

Räppäri Päkä, eli Pekka Salminen tunnetaan parhaiten rap-yhtye Gasellien riveistä, mutta nyt räppäri on levittänyt siipensä myös soolouran suhteen. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa 25. marraskuuta ja tuore levy kantaa nimeä Menestysalbumi. Kyseinen albumi käsittelee nimensä mukaisesti menestyksen eri puolia, mutta mukaan mahtuu myös tarinoita mielenterveydestä ja ihmissuhteista. Vaikka räppäri omaakin jo monen vuoden kokemuksen musiikintekijänä, kertoi hän Voice.fi:n haastattelussa, että soolodebyytin julkaiseminen herätti myös jännityksen sekaisia tunteita. 

Voit kuunnella haastattelun alta tai Podplaysta.

- Tunteita myllertää tällä hetkellä laidasta laitaan. Tässä on iloa ja ylpeyttä julkaisun kunniaksi, mutta samaan aikaan siihen sekoittuu semmoista jännitystä ja häpeääkin, että pitikö nämäkin tekstit päästä julkaisemaan. Tähän on nyt päädytty ja levy on ulkona ja siinä mielessä se on myös vapauttava fiilis, räppäri kertoo. 

Päkä kertoo, että ajatus soolourasta vahvistui Gasellien viimeisimmän albumin jälkeen. Kun Zen-albumia kirjoitettiin, hän kertoo päässeensä kirjoittamisessaan aikaisempaa syvemmälle.  

- Musta tuntuu, että se ajatus sai alkunsa Gasellien Zen-albumin jälkeen, jolloin musta tuntui, että kirjoittajana pääsin vielä vähän aikaisempaa syvemmälle ja löytyi vähän erilainen tyyli kirjoittaa. Sen levyn jälkeen mulle tuli semmoinen olo, että okei tässä on nyt joku semmoinen juttu mitä mun tekee mieli kirjoittaa lisää auki ja mitä mä haluan vielä syventää, artisti selittää. 

Päkä kertoo, että hän on itse rakastunut suomiräppiin vuosien 2006-2008 välisenä aikana. Tuolloin hänen mieleensä olivat levy-yhtiö Monsp Recordsin kautta musiikkia julkaisseet Ruudolf, Kemmuru, Heikki Kuula, sekä Lost Koos, jossa myös Menestysalbumin biitit tuottanut DJ Arsi eli Arsi Hyvärinen vaikutti aikoinaan jäsenenä. Nyt kun moni edellämainituista tekijöistä on jo eläköitynyt tai vaihtanut tyyliään, halusi räppäri itse tehdä entisajan tyylistä inspiroituneena levyn.  

- Mulle tuli sellainen tarve, että mä haluan tehdä sitä suomiräppiä, mihin mä olen aikoinaan rakastunut. Jollain omalla kulmalla ja 2020-luvun kuuloisesti, mutta kuitenkin vahvasti vaikutteita ottaen. Se musta nousee kommenteissakin, että pitkään suomiräppiä kuunnellut yleisö tulee kertomaan, että ei ole oikein jaksanut kuunnella nykyräppiä, mutta että tämä tuntuu pitkästä aikaa tosi freshiltä. Se on kivaa, jos olen onnistunut siinä ja pystynyt päivittämään sitä musaa mihin minä ja varmasti moni muukin on aikoinaan rakastunut, Päkä kertoo. 

Artistin mukaan tekstimassaa lopulta vain syntyi syntymistään ja samaan aikaan hän tiesi, ettei Gaselleissa tulisi olemaan tilaa niin isolle määrälle tekstiä. Kirjoituksille piti kuitenkin löytää jokin väylä missä ne voisi julkaista ja näin sooloalbumi saikin alkunsa. Biitit levylle on tuottanut DJ Arsi ja vastaavana tuottajana on toiminut Visa Mäkinen. Päkä kertoo, että hän pyysi DJ Arsia jo heti alkuvaiheessa mukaan ja Mäkinen hyppäsi hieman myöhemmin mukaan levylle. Räppäri kertoo, että levyn taustateemana toimii albumin nimenkin mukaisesti menestys ja artistin mukaan sitä käsitellään albumilla monesta eri kulmasta. 

- Menestys on siinä semmoinen taustateema, jonka kautta asioita tutkitaan. Siinä mietitään sitä, että minkä takia menestystä halutaan ja miksi sitä jahdataan. Ja jos sitä saadaan niin miltä se tuntuu, mitä se oikeastaan aiheuttaa ihmisen elämässä, millaisia haasteita tai muutoksia se tuo ihmissuhteisiin ja omaan identiteettiin ja toisaalta myös varmaan jotain sellaista mielenterveyttä siinä tutkitaan myös jollain tasolla, artisti pohtii. 

(kuva: Sanni Seppä)

Päkä on toden totta päässyt maistamaan menestystä, sillä Gasellit on voittanut matkan varrellaan Emma-pystit parhaan yhtyeen, sekä vuoden rap/R&B:n kategorioissa. Lisäksi yhtyeen biisit ovat pitäneet tukevaa jalansijaa Spotifyn kuuntelulistoilla ja onpa Salminen kirjoittanut Gasellien matkasta kirjankin. Menestys ei kuitenkaan ole pelkkää mainetta ja mammonaa, vaan suosiolla on myös kääntöpuolensa, jota Päkä halusi käsitellä levyllään.  

- Musta tuntuu, että tosi usein vaikka lehtijutut keskittyvät niihin menestyksen hyviin puoliin, ja sitä menestystä ihannoidaan. Totta kai siinä on paljon kiinnostavaa ja kiihottavaa, mutta sitten samaan aikaan sillä kolikolla on myös kääntöpuoli. Silloin kun asioita tapahtuu paljon niin se ihminen, joka siinä myllytyksessä on, on usein aika yksin. Sitä mä halusin tietyllä tapaa nostaa esiin, Päkä kertoo.

Räppäri kertoi alun perin soolodebyyttinsä julkaisemisesta Instagramissaan ja hän kirjoitti päivityksen kuvatekstissään epävarmuuden ja epäonnistumisen pelon estäneen häntä toteuttamasta sooloprojektia aiemmin. Nyt oli kuitenkin artistin mukaan aika lähteä haastamaan tuota pelkoa. 

- Mulla on ollut tosi vahva semmoinen epäonnistumisen ja naurunalaiseksi joutumisen pelko, joka on sitten kuitenkin kahlinnut mun elämässä aika paljon. Se estää tekemästä joitain asioita, joita mä haluan ja pikkuhiljaa kun sen pelon pystyy myöntämään ääneen ja sen pystyy tunnustamaan itselleen, niin sitten sitä voi myös lähteä haastamaan, räppäri miettii.

Epävarmuus lähteekin artistin mukaan oman pään sisältä eikä niinkään siitä, mitä isot ihmismassat tai muut muusikot hänestä ajattelevat. Loputon mielipiteiden jahkaus ei kuitenkaan lopulta johda mihinkään. 

- Mä ajattelen, että se epävarmuus on aina mun pään sisällä. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä mitä muut ihmiset musta miettii, mutta se on ollut mulle tosi tärkeää. Koittaa vaikuttaa siihen, mitä muut ihmiset musta miettii, vaikka se on loputon suo ja sillä ei pitäisi periaatteessa olla mitään väliä, jos mä itse tiedän mitä mä olen. Sitä matkaa tässä nyt tehdään, Päkä selittää. 

Räppäri toivookin, että ennen kaikkea mielipiteitä ja tunteita herättäisi hänen musiikkinsa, eikä niinkään hän itse.  

- Kaikilla on kuitenkin se oma mielipiteensä ja loppuun asti mä en voi siihen vaikuttaa, mutta toivon, että voin luoda sellaista musiikkia joka herättää tunteita. Mun ei tarvitse itsessäni herättää tunteita, mun ei tarvitse olla provokatiivinen ja otsikoissa, mutta mä toivon, että voin tehdä sellaista musiikkia, että kun sä oot iltakävelyllä tuolla pimeänä marraskuisena iltana niin se herättää sinussa jotain, Päkä toivoo. 

Voit kuunnella albumin alta tai tästä linkistä.

Voit katsoa Bensaa-biisin musiikkivideon alta tai tästä

Lue myös: Gasellit-yhtyeestä tuttu räppäri yllättää - ilmoittaa julkaisevansa sooloalbumin

Lue myös: Gasellien musiikkivideolla on auto, jolla on vaikuttava historia: 'Ice Cuben bodyguardin vanha auto'

Lue myös: Korona sai Gasellitkin pysähtymään - "Voiko tämän kaiken menettää yhtäkkiä?"

Kilpailut

Uusimmat