Kuva: AOP

Ero Justin Bieberistä murensi Selena Gomezin - rankka palaute sai laulajan ahdistumaan

18.02.2023 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Gomez kertoo, että ihmiset olivat sosiaalisessa mediassa hyvin ilkeitä.

Justin Bieber, 28, ja Selena Gomez, 30, seurustelivat on-off-suhteessa vuosina 2010-2018. Viimeisen eroamisen jälkeen ei kulunut kauaakaan ennen kuin Justin ja Hailey ilmoittivat menneensä naimisiin. Justin ja Hailey olivat tapailleet jo aiemmin, kun Bieber ja Gomez olivat olleet tauolla. 

Monet fanit ovat ottaneet tehtäväkseen syyllistää Hailey Bieberiä Gomezin ja Justin Bieberin erosta. Myös vertailuja on tehty jo vuosia sosiaalisessa mediassa ja ihmiset ovat kertoneet mielipiteitään avoimesti - myös hyvin rumin sanoin.

Gomez kertoo Vanity Fair -julkaisun haastattelussa, että ero oli hänelle kova paikka. Ihmisten palaute vaikutti negatiivisesti hänen mielinterveyteensä.

- Ero oli vaikea paikka ja en halunnut nähdä muiden palautteita suhteesta tai minusta. Sain tuhansia ihania viestejä, mutta mieleni huomasi vain ne ilkeät, Gomez sanoo.

- Ihmiset voivat kutsua minua rumaksi ja tyhmäksi ja se ei satu. Mutta he ovat paljon yksityiskohtaisempia ja löytävät pelkkiä ikäviä asioita. Itkin jatkuvasti ja olin ahdistunut. Lopulta en voinut enää alistua siihen, sillä se oli ajanhukkaa. 

Gomez deittailee tällä hetkellä The Chainsmokers -dj-duon Andrew "Drew" Taggartin, 33, kanssa.

Lue myös: Selena Gomez nähtiin käsi kädessä tunnetun dj:n kanssa - kuvat julki

Lue myös: Romanssihuhujen keskellä oleva Selena Gomez kommentoi itse suhdestatustaan

Lue myös: Selena Gomezin mielestä kohukuva Hailey Bieberin kanssa ei ole iso juttu - sivuutti aiheen nopeasti haastattelussa

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat