Kuva: AOP

Entinen Queensrÿche-keulakuva Geoff Tate saapuu Suomeen

02.03.2023 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Queensrÿchen ja Geoff Taten tiet erosivat vuonna 2012. Vokalisti on jatkanut sen jälkeen uraansa sekä Operation Mindcrime -yhtyeen kanssa että omalla nimellään.

Queensrÿche-yhtyeestä maailmanmaineeseen noussut Geoff Tate saapuu sooloyhtyeensä kanssa Helsingin Ääniwalliin 7. maaliskuuta, Tampereen Yo-talolle 8. maaliskuuta 2023 ja Turun Utopia Clubille 9. maaliskuuta 2023.

Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿcheä 1980-luvun alussa. Bändistä kehittyi muutamassa vuodessa progressiivisen metallin suunnannäyttäjä. Konseptialbumi Operation: Mindcrime vuodelta 1988 ja sitä seuranneet Empire ja Promised Land olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä.

Geoff Tate vastasi osasta Queensrÿchen sanoituksista, jotka leimasivat bändin “ajattelevan miehen metalliksi”. Taten pohdiskelut ja yhteiskuntakritiikki ja bändin kunnianhimo synnyttivät joka tapauksessa suurteoksia.

Queensrÿchen ja Geoff Taten tiet erosivat vuonna 2012. Vokalisti on jatkanut sen jälkeen uraansa sekä Operation Mindcrime -yhtyeen kanssa että omalla nimellään. Viimeisin Geoff Tate -albumi Sweet Oblivion ilmestyi vuonna 2019.

Luvassa on läpileikkaus Geoff Taten suurimmista hetkistä ja tunnetuimmista hiteistä. Empire-klassikko on jo saavuttanut 30 vuoden iän ja Rage for Order on myös vahvasti mukana ohjelmistossa.

Lue myös: Geoff Tate ei ole kiinnostunut paluusta Queensrÿche-yhtyeeseen - "En tarvitse rahaa"

Juttua muokattu 3. maaliskuuta: lisätty Helsingin keikka. 

Kilpailut

Uusimmat