Kuva: AOP

Ed Sheeran pyysi Jay-Z:tä yhteistyöhön superhitilleen - sai pakit

29.03.2023 21:15 - Iiro Myllymäki

Jay-Z ei ollut halukas osallistumaan Shape of You -kappaleeseen.

Laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran, 32, kertoo tuoreessa haastattelussa saaneensa pakit raptähti Jay-Z:ltä, 53, pyydettyään tätä yhteistyöhön. Sheeran kertoo Rolling Stonen haastattelussa pyytäneensä Jay-Z:tä vierailijaksi Shape of You -kappaleeseen, josta muodostui lopulta valtava hitti.

Sheeran oli ajatellut, että kappaleeseen sopisi räppikohta ja hän päätti pyytää megatähti Jay-Z:tä mukaan. Räppäri ei kuitenkaan ollut halukas yhteistyöhön.

- En koe, että kappale tarvitsee räppikohtaa, Sheeran kertoo Jay-Z:n sanoneen.

Brittimuusikon mukaan Jay-Z hoiti kieltäytymisen kunnioittavaan sävyyn. Sheeran myöntää, että Jay-Z oli luultavasti oikeassa siinä, ettei Shape of You -kappale vaatinut räppisäkeistöä.

Tätä näyttävät lukematkin. Shape of You sinkosi Billboard-listan ykköseksi ja oli ykkösenä 12 viikon ajan. Siitä tuli Spotifyn kaikkien aikojen eniten striimauksia kerännyt biisi, mutta tammikuussa The Weekndin Blinding Lights meni Sheeranin striimilukemista ohi. Tällä hetkellä Shape of You -biisillä on Spotifyssa yli 3,4 miljardia kuuntelukertaa.

Sheeran julkaisee uuden albumin -, eli Subtract, 5. toukokuuta. Juuri sitä ennen 3. toukokuuta julkaistaan hänen elämästään kertova neliosainen dokumenttisarja The Sum of It All. Dokumenttisarja julkaistaan Disney+:ssa.

Lue myös: Ed Sheeran avoimena kehonkuvastaan - vertailulla muihin miespoppareihin oli karut seuraukset

Lue myös: Ed Sheeran suree ystävänsä kuolemaa

Lähteet: Metro, Billboard

Kilpailut

Uusimmat