White Stripes – tähti: ”10 vuoden päästä bändien on liki mahdotonta tienata elantoansa”

02.11.2009 18:06 -

Muun muassa The White Stripes- ja The Dead Weather -yhtyeitä luotsaavalla Jack Whitellä ei ole ruusuinen kuva musiikkibisneksen tulevaisuudesta. Mies veikkaa, että 10 vuoden kuluttua artisteilla tulee olemaan todella hankalaa saada tienestejä musiikinteosta, kertoo Yahoonews.com.

Vaikka White onkin ansioitunut muusikko ja saavuttanut suosiota myös bändiensä lisäksi tuottajana toimimalla, kokee artisti, että tällä hetkellä miltei kaikki musikantit ovat surkeassa tilanteessa.

- Kaikki levy-yhtiöiden kanssa käymäni keskustelut sekä tapaamiset ovat olleet masentavia. Et voi uskoa, kuinka paljon bändit joutuvat ponnistelemaan, jotta pääsevät edes joten kuten omilleen. 10 vuoden kuluttua yhtyeillä tulee olemaan todella hankalaa.

Whiten mukaan artistien täytyy nykypäivänä keksiä erilaisia keinoja, joilla he saavat yleisön innostumaan. Mies esimerkiksi kauppasi The Dead Weather -yhtyeensä kanssa viikonloppuna heittämässä Halloween-konserteissa pimeässä loistavia vinyylilevyjä.

- Ihmiset täytyy saada keikoille tarjoamalla heille jotain muuta, kuin kertakäyttöistä mp3-muodossa olevaa musiikkia, jonka unohtaa heti sen kuultuaan.

White on tullut tunnetuksi artistina, joka aktiivisesti pyrkii tarjoamaan faneilleen esimerkiksi erilaisia spesiaalipainoksia. Mies perusti hiljattain oman The Vault -palvelun, jonka kautta fanit voivat levyjen lisäksi hankkia esimerkiksi keikkalippuja, sekä päästä seuraamaan eksklusiivistä videomateriaalia.

Kilpailut

Uusimmat