Kuva: Lauri Kujanpää

Tarja Turunen julkaisi oman versionsa Metallican klassikkokappaleesta

29.07.2023 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kappale on esimakua tulevalta live-albumilta.

Artisti Tarja Turunen julkaisee elokuussa Rocking Heels: Live at Metal Chuch -nimisen live-albumin. Tämä käynnistää virallisten livejulkaisujen sarjan, joka seuraa artistia ympäri maailmaa esiintymässä ainutlaatuisissa ja inspiroivissa paikoissa.

Nyt levyltä on saatu uusi maistiainen, kun Turunen esittää klassisen tulkinnan The Unforgiven -kappaleesta. Kyseessä on Metallican ikoninen hitti, jonka yhtye julkaisi vuonna 1991. 

Turunen nousi tunnetuksi Nightwish-yhtyeen laulajana. Hänet erotettiin yhtyeestä vuonna 2005

Voit kuunnella kappaleen alta tai täältä. Kappale löytyy myös Spotifysta. 

Nightwishin entiset jäsenet Tarja Turunen ja Marko Hietala esiintyivät samalla lavalla Prattelnissa Sveitsissä Z7 Summer Nights Open Air -tapahtumassa 8. heinäkuuta. Molemmat vetivät keikat sooloyhtyeidensä kanssa.

Tuhansien fanien toive kuitenkin toteutui, sillä Hietala asteli Turusen kanssa esittämään yhden yhteiskappaleen. Kyseessä oli Andrew Lloyd Webberin alun perin säveltämä Phantom of the Opera, josta myös Nightwish on tehnyt coverin. Voit katsoa videoita täältä. 

Lue myös: Tarja Turunen ja Marko Hietala esittivät yhdessä klassikkokappaleen - fanit herkistyivät

Lue myös: Tarja Turunen kokosi soolouransa parhaat kappaleet - "Tämä on ollut unelma"

Lue myös: Tarja Turunen kertoo väleistään Nightwishiin - muistelee myös ensimmäistä albumia

Kilpailut

Uusimmat