Mitä ihmettä - Real McCoy Bandin keikoilla ei kuulla Foo Fightersin kappaleita?

06.11.2009 18:36 -

Toisin kuin aiemmin kerrottiin Andy McCoyn uuden yhtyeen keikoilla ei tulla kuulemaan Foo Fightersin kappaleita. Muun muassa eilen lähetetyssä tiedotteessa hehkutettiin, että The Real McCoy Bandin keikoilla kuultaisiin Foo Fightersin kappaleita. Andy McCoyn vaimo Angela kuitenkin kumosi tiedot tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Foo Fightersin kitaristi Chris Shiflett soittaa The Real McCoy Bandissä jenkkibändin ollessa tauolla. Tänään Kaapelitehtaalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa kumottiin tiedot, joiden mukaan McCoyn uuden yhtyeen keikoilla kuultaisiin Foo Fightersin kappaleita. McCoyn vaimo Angela kertoi, ettei näin ole.

Chris Shiflett kertoi tiedotustilaisuudessa Foo Fightersin palaavan ehdottomasti tauon jälkeen. Herra kertoi, ettei vierasta suurilta stadioneilta siirtymistä pieniin kapakkoihin hetkeksi.

- Rock on parhaimmillaan pienissä paikoissa, missä on intiimi tunnelma, Shiflett kertoi.

Shiflett kertoi vierailleensa Suomessa aiemmin ja varautuneensa siihen, että maassamme on kylmä.

The Real McCoy Band ja Andy on saanut uuteen yhtyeeseensä mukaan maailmanluokan artisteja. Kokoonpanoon kuuluu siis Foo Fighters -yhtyeestä tunnettu kitaristi Chris Shiflett, Hanoi Rocksista tunnettu rumpali George Atlagic, ja basistina tulee toimimaan Dan Lagersted. Myös Andyn vaimo Angela on mukana yhtyeessä.

Yhtyeen kiertue alkaa huomenna Porista Bar Kinosta.

Kilpailut

Uusimmat