Kuva: Mikko Räsänen

Apulanta ja Sinfonia Lahti yhdistävät voimansa - luvassa spesiaali areenakonsertti

01.11.2023 08:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Apulanta ja sinfoniaorkesteri valloittavat Nokia Arenan.

Apulanta esiintyy lokakuussa 2024 ensimmäistä kertaa Sinfonia Lahden kanssa Tampereella. Luvassa on iso areenakeikka, sillä kyseinen konsertti järjestetään Nokia Arenalla. Konsertti järjestetään 25. lokakuuta 2024.

Konsertissa kuullaan legendaarisen yhtyeen kappaleita, jotka on sovitettu konserttia varten isolle sinfoniaorkesterille.

"Konsertti on meille kerran elämässä-tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo", Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoo bändin somessa.

Liput tulevat myyntiin perjantaina 3. marraskuuta klo 9.00 Lippu.fi:ssä.

Voit katsoa yhtyeen julkaisun aiheesta painamalla tästä.

Lue myös: Dream Theateriin palannut Mike Portnoy kiitollisena fanien reaktiosta - "Kiitos uskomattomasta vastaanotosta"

Lue myös: Jari Sillanpään konsertteja perutaan lisää, nyt myös Lappeenranta: "Ei yhteistyölle mahdollisuutta"

Lue myös: Janna sai viestin legendaariselta laulajalta - "Aika siistiä"

Kilpailut

Uusimmat