Kuva: AOP

Nyt tuli lupa viisujärjestäjältä, Israel kilpailee Euroviisuissa

18.01.2024 13:00 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

EBU tiedottaa haluavansa säilyttää kilpailun epäpoliittisena.

Keskustelu on käynyt kiivaana Israelin osallistumisesta tämän vuoden Euroviisuihin. Israelin osallistumista Euroviisuihin on kyseenalaistettu se jälkeen, kun Israel aloitti sotatoimet Gazassa äärijärjestö Hamasin hyökättyä Israeliin. 

Esimerkiksi suomalaismuusikot vaativat vetoomuksessa Yleisradiota boikotoimaan Euroviisuja, mikäli Israel osallistuu kilpailuun. Myös UMK-finalisti Jesse Markin on ilmoittanut, että vaikka saisi paikan viisuihi, ei hän aio osallistua kisaan, mikäli Israel on mukana. 

Nyt Euroviisujen järjestäjä, Euroopan yleisradiounioni (EBU), on antanut Israelille luvan osallistua Euroviisuihin, kertoo ruotsalaislehti Expressen

– Kilpailu on tv-yhtiöiden eikä hallitusten välinen, ja israelilainen yhtiö on osallistunut jo 50 vuoden ajan, lausunnossa todetaan Expressenin mukaan. 

EBU haluaa säilyttää Euroviisut "epäpoliittisina". Perusteluna oli myös, että Israel saa osallistua edelleen kansainvälisiin urheilukilpailuihin. 

Euroviisut järjestetään toukokuussa Ruotsin Malmössa. 

Lue myös: Suomalaismuusikoiden vetoomus Ylelle noteerattiin kansainvälisessä mediassa

Lähde: Expressen

Kilpailut

Uusimmat