Madonnan biiseistä uusia versioita!
Madonna julkaisee joulukuun puolessa välissä uuden singlen. Revolver-biisin mukana julkaistaan siitä tehty remix-versio, kertoo NME.
Revolver-kappale löytyy uudelta Celebration-kokoelmalta ja kappaleella vaikuttaa myös rap-artisti Lil Wayne. Uuden singlen mukana kulkee sen remix-version lisäksi Celebration-kappaleen remix-version, josta vastaa Akon.
Madonna toi Sticky & Sweet -maailmankiertueensa Suomeen ja Helsingin Jätkäsaareen viime elokuussa. Kiertue on saanut mainetta ja kunniaa osakseen. Kiertue on palkittu tämän vuoden parhaana ja tuottoisimpana kiertueena.
Kilpailut
Uusimmat
Alli Haapasalon uuden elokuvan kuvaukset alkoivat Turussa
Laiton rajanylitys Venäjältä Suomeen - epäilty otettiin kiinni
5 kesäkukkaa, jotka sopivat juhannuksena tuliaisiksi
Helsinkiläisiltä kysyttiin, koetaanko kaupunki turvattomaksi - vastauksissa korostui paikka ja aika
Suomalaiset söivät viime vuonna entistä enemmän lihaa - mutta mitä muuta lautasiltamme löytyi?
Näytä lisää