Kotimainen rock-poppoo haluaa sinut tekemään videonsa!

17.12.2009 16:28 - Katariina Näreaho

Herra Ylppö & Ihmiset julkaisee toisen albuminsa Pojat eivät tanssi 20. tammikuuta. Nyt yhtyeen faneilla on mahdollista tehdä video bändin saman nimiselle kappaleelle.

Pojat eivät tanssi -sinkkuun tehdään kaksi musiikkivideota, joista toinen tulee olemaan fanien tekemä ja toisen ohjaa Miikka Lommi. Parhaat videot palkitaan ja nostetaan esille yhtyeen kotisivuille.

- Joskus ammoin artistit saattoivat suuttua kotivideoista, joissa oli käytetty luvatta heidän musiikkiaan. Mutta ajat ovat muuttuneet. Emme halua rajoittaa ihmisten osallistumista, vaan kannustaa sitä. Mielenkiinnolla odotamme kuulijoidemme tuotoksia. Musiikki on jaettua iloa, Ylppö kertoo.

Herra Ylpön mukaan videon aiheeksi on rajattu kotibileet, koska ajatus yhteneväisestä linjasta kiehtoo heitä. Kotibileet on ennemminkin toive kuin sääntö. Videolle kotibileet voi lavastaa, tai tehdä muunlaisen tanssivideon tai minkä tahansa sekoilun.

Pojat eivät tanssi -singlen virallinen musiikkivideo saa ensinäyttönsä Voicen aamussa tammikuun lopulla.

Ohjeet videon tekoon:

1. Kuvaa kotibileitä
2. Liitä kuvaan Pojat ei tanssi -biisi
3. Pane oma videosi Youtubeen
4. Ilmoita siitä ihmiset.fi-sivuston kysy-palstalla

Kilpailut

Uusimmat