EU aloitti taiston Googlen katunäkymäpalvelua vastaan

26.02.2010 17:06 -

Googlen katunäkymäpalvelu saattaa olla EU-säännösten vastainen. Euroopan tietoturvaviranomaiset vaativat Googlea muuttamaan toimintatapojaan.

Viranomaiset lähestyivät Googlea kirjeitse. Bloombergin mukaan EU vaatii Googlea lyhentämään aikaa, jonka palvelu säilyttää ottamiaan kuvia. Tämänhetkinen toimintatapa saattaa asiantuntijoiden mielestä rikkoa EU:n yksityissäännöksiä.

Käsittelemättömissä kuvissa näkyy esimerkiksi ihmisten kasvoja ja ajoneuvoja rekisterikilpineen.

Tällä hetkellä Google säilyttää kuvia vuoden. EU vaatii nyt ajan lyhentämistä vähintään puolella.

Kirjeessä esitettiin myös vaatimus arkaluontoisten kuvien julkiseen levitykseen pääsyn estämisestä.

Maailmalla paljon huomiota ovat saaneet palvelun kuvien joukosta löytyneet nakukuvat.

Kilpailut

Uusimmat