Metallica kiertää Eurooppaa sekavin tuntein - bussimatka herätti muistot edesmenneestä basistista

21.04.2010 22:19 -

Metallica on joutunut turvautumaan pitkiin bussi- ja laivamatkoihin Euroopan kiertueellaan. Syynä on lentoliikenteen kaaokseen ajanut Islannin tulivuoren purkaus. He ovat myös joutuneet kohtaamaan ikävät muistonsa liittyen entisen basistinsa Cliff Burtonin kuolemaan.

Metallican jäsenille on ollut seikkailu lähteä kiertämään Eurooppaa juuri tällä hetkellä tiukalla aikataululla. Bändi muistelee samalla bussionnettomuutta, jossa heidän basistinsa menehtyi vuonna 1986 juurikin Euroopassa.

- Mietin, että ovatpa bussit muuttuneet siitä, kun viimeksi olemme niillä matkustaneet. Emme ole käyttäneet tuota kulkuvälinettä sitten onnettomuuden, kertoi bändin kitaristi Kirk Hammett Billboardille.

Laivamatka sujui bussimatkaa rattoisammin. Metallica-yhtyeen laulaja James Hetfield istui nykyisen basistin kanssa kaljoittelemassa täpötäydessä karaokebaarissa Tallink-laivalla Tukholmasta Riikaan.

- Joku innokas fani antoi tulkintansa Metallican kappaleesta Whiskey In The Jar. Veto meni pahasti pieleen, mutta kukaan ei tuntunut välittävän, kertoo laivamatkustaja.

Huomenna bändin on tarkoitus matkata junalla Moskovaan 13 tuntia, ellei lentokieltoa peruta siihen mennessä.

Kilpailut

Uusimmat