Soololevyn teko oli The Killers -laulajalle yksinäinen projekti
The Killers -yhtyeen laulaja Brandon Flowers julkaisee syksyllä ensimmäisen soololevynsä. Mies kertoi BBC:n haastattelussa albuminteon olleen yksinäinen kokemus.
- Levyn tekeminen oli kyllä outoa. Ilman Killersiä prosessista uupui yhdessäolon ilo ja veljeys. Sooloalbumin äänitys oli kyllä mukavaa, mutta olin välillä kyllä yksinäinen, Flowers kertoo.
Laulaja sanoo, että halu soololevyn tekoon ei syntynyt huomion hakemisesta. Miehen mukaan hänen oli vaan pakko päästä luomaan uutta musiikkia ja oma albumi oli siihen tässä vaiheessa sopiva keino.
Flowers painottaa, että soolourasta huolimatta Killersin ura ei ole ohi. Vokalistin mukaan bändi on jo alkanut suunnittelemaan uuden materiaalin äänittämistä.
Lähde: Gigwise
Kilpailut
Uusimmat
Saitko tällaisen viestin "Elisalta"? Kyseessä huijaus
THL:n kyselytutkimus: Melu usein yhteydessä moniin koulupäivän aikana koettuihin ongelmiin
Noin 30 autoa vaurioitui tulipalossa Tampereella - palon epäillään alkaneen hybridiautosta
Maa järisi torstaina Istanbulissa - Aasiassa tuhoisia järistyksiä tällä viikolla
Filippiinien tuhoisassa maanjäristyksessä kuollut jo yli 70 ihmistä
Näytä lisää