Good Charlotten heinäkuinen Helsingin keikka siirtyy Tavastialle
Vuonna 1996 Marylandissa perustettu, popia ja punkrockia yhdistelevä Good Charlotte on myynyt miljoonia levyjä ympäri maailmaa. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa I Just Wanna Live, Girls & Boys ja Keep Your Hands Off My Girl.
Yhtyeen viides studioalbumi oli jo tehty alkuvuodesta valmiiksi, mutta bändi päättikin palata studioon nauhoittamaan levyn uusiksi luottotuottajansa Don Gilmoren kanssa. Uuden levyn julkaisua on kaavailtu alkuvuoteen 2011.
Konsertin liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Kulttuuritalolle ostetut liput kelpaavat Tavastialle sellaisenaan.
Kilpailut
Uusimmat
Korvaako vakuutus, jos astianpesukone aiheuttaa vesivahingon ammattilaisen asennusvirheen takia?
Whatsappin ilme uudistuu
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Näytä lisää