Faith No More -muusikko Ilosaarirockin keikasta: 20 000 kännistä suomalaista ei voi olla väärässä

19.07.2010 16:30 -

Sunnuntaina Ilosaarirockissa esiintynyt Faith No More oli festarikeikasta innoissaan. Yhtyeen kosketinsoittaja Roddy Bottum muun muassa hehkutti esiintymistä Twitter-sivullaan.

Kiertueensa viimeisen keikan Joensuussa heittänyt bändi oli selkeästi vilpittömästi vaikuttunut suomalaisyleisöstä.

- Se on totta, 20 000 kännistä suomalaista ei voi olla väärässä. FNM on paras. Kiitos paljon, v*tun upea maa, Bottum kirjoitti Twitterissä.

Myös Faith No More -laulaja Mike Patton oli innoissaan Ilosaarirockin esiintymisestä. Mies intoutui muun muassa suunniteltua pidemmän keikan lomassa hyppäämään yleisön käsien kannateltavaksi ja lainasipa miekkonen energisen esiintymisen aikana myös screen-kuvaajan kameraa.

Vuonna 1998 hajonnut bändi palasi viime vuonna yhteen The Second Coming -kiertueen merkeissä. Tämän kesän Ilosaarirock-keikka on yhtyeelle jo kolmas Suomen esiintyminen reilun vuoden sisään.

Kilpailut

Uusimmat