Jenkkisuosikki Avenged Sevenfold Suomeen

01.09.2010 11:37 -

Heinäkuussa uudella Nightmare -albumillaan ympäri maailmaa listaykköseksi noussut Avenged Sevenfold tekee ensimmäistä kiertuettaan pääesiintyjänä Euroopassa. Kiertue saadaan Suomeen Helsingin jäähalliin maanantaina marraskuun 22. päivä.

Vuonna 1999 perustettu Avenged Sevenfold eli lyhyemmin A7X aloitti musiikillisen uransa metalcoresta, mutta vuosien varrella yhtyeen musiikki on muuttunut kevyempään suuntaan. A7X:n viides studioalbumi Nightmare nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle yksi, kun se julkaistiin heinäkuussa ja bändin albumilta lohkaistu single Nightmare oli kuluneen kesän soitetuin metallibiisi maassamme.

Esikuviaan, kuten Metallicaa, myötäilevä Nightmare-albumi on omistettu yhtyeen viime joulukuussa menehtyneen rumpali James "The Rev" Sullivanin muistolle. Avenged Sevenfoldin muodostavat tätä nykyä laulaja M. Shadows, kitaristit Synyster Gates ja Zacky Vengeance sekä basisti Johnny Christ. Rumpuja yhtyeen kiertueella soittaa Dream Theater -yhtyeen Mike Portnoy.

Avenged Sevenfold on esiintynyt Suomessa aiemmin Iron Maidenin lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla ja Tampereen Ratinan Stadionilla heinäkuussa 2008.

Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 6. syyskuuta kello 9:00 Lippupalvelussa sekä Tiketissä. Liput maksavat 44 euroa + mahdolliset toimituskulut. Konserttiin on 14 vuoden ikäraja.

Kilpailut

Uusimmat