Led Zeppelinin paluu sittenkin mahdollinen?
Legendaarisen Led Zeppelin -yhtyeen mahdollista paluuta on spekuloitu useaan otteeseen. Nyt nokkamies Robert Plant on paljastanut, ettei ajatus ole täysin pois suljettu.
Vaikka Plant on aiemmin suhtautunut pelko penseästi ajatukseen Zeppelinin mahdollisesta paluusta, nyt miehellä tuntuu olevan eri ääni kellossa. Laulaja kertoo A.V.Club-sivun haastattelussa lämpimään sävyyn bändistä, ja vinkkaa että muusikoilla on aihe mielessä.
- Me kaikki (Zeppelin-jäsenet) olemme varmasti ajatelleet paluuta.
Zeppelin hajosi vuonna 1980 rumpali John Bonhamin kuoltua. Sen jälkeen loput muusikot on nähty yhdessä esiintymässä kahteen otteeseen, vuonna 1985 Live Aid -konsertissa, sekä 2007 Lontoon 02-areenalla.
Lähde: A.V.Club
Kilpailut
Uusimmat
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Näytä lisää