Huippusuositun kitaralegendan konserttiliput myyntiin
Kesäkuussa Suomeen saapuvan kitaristilegenda Eric Claptonin konserttiliput tulevat tänään myyntiin.
Lipunmyynti käynnistyy tänään klo 9.00 Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa ja netissä. Lippujen hinnat ovat 79 ja 85 euroa ja ostorajoitukseksi on laitettu kahdeksan lippua per asiakas.
Claptonin konsertti on Helsingin Hartwall Areenalla maanantaina 6. kesäkuuta. Viimeksi mies kävi taituroimassa ääriään myöten täynnä olevalla areenalla vuonna 2007.
Clapton muistetaan erityisesti hiteistään I Shot The Sheriff, Layla ja Tears In Heaven. Miehen uudella Clapton-albumilla vierailevat muun muassa Steve Winwood ja Sheryl Crow.
Kilpailut
Uusimmat
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Näytä lisää