Avenged Sevenfold -rumpalin kuolemasta tänään vuosi – näin solisti muistelee edesmennyttä bänditoveriaan

28.12.2010 13:58 -

Tasan vuosi sitten jenkkiyhtye Avenged Sevenfold menetti rumpalinsa, 28-vuotiaan Jimmy "The Rev" Sullivanin. Bändi laulaja M. Shadows muistelee nyt Kerrang-lehdelle edesmennyttä muusikkoa.

M. Shadow kertoo Kerrang-lehdelle bändin toivovan, että fanit muistelisivat The Revin elämää, eikä kuolemaa. Niin aikovat tehdä myös yhtyeen muusikot.

- Aiomme juhlia hänen syntymäpäiväänsä, joka on 9. helmikuuta. Keräännymme kuitenkin myös nyt yhteen, katsomme hänen kunniakseen tehtyä videota, sekä muistelemme häntä. Tietysti The Rev on mielessämme aina, mutta nyt on vielä parempi tilaisuus muistella, kuinka mahtava ihminen hän oli.

Laulaja kertoo, että kulunut vuosi on ollut bändille todella rankka ja toipuminen kestää kauan.

- Ajattelemme häntä päivittäin. Välillä on hyviä päiviä ja välillä on hankalia päiviä - joskus hän ei ole mielessä niin paljon, mutta joskus ei voi uskoa, ettei hän ole enää kanssamme. Yritämme nyt vain päästä elämässämme eteenpäin.

The Rev menehtyi alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen. Myöhemmin selvisi myös, että mies kärsi sydämen laajentumasta, mikä saattoi olla yksi osatekijä kuolemaan.

Lähde: Kerrang

Kilpailut

Uusimmat