Kohuräppäri Petri Nygård kiinnostaa Yhdysvalloissa asti

27.01.2011 15:28 -

Petri Nygårdin Selvä päivä -kappaleen video on niittänyt käsittämättömän suurta suosiota YouTube-videopalvelussa. Suksee on heijastunut jopa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Selvä päivä -video ladattiin YouTubeen joulukuun lopussa ja tähän mennessä videota on katsottu liki 1,5 miljoonaa kertaa. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta ulkomaalaisiltakaan.

- Yhdysvalloista asti on tullut palautetta Selvä päivä -videosta. On kysytty voitaisiinko kappaleeseen tehdä tai tekstittää myös englanninkieliset sanat, sillä biisi kuulostaa niin hyvältä. Tietysti jos video riippuu YouTuben etusivulla katsotuimpien joukossa, niin kyllähän sitä klikkaa muutkin kuin porosuomalaiset.

Helmikuussa uuden Kaikki tai ei mitään -albumin julkaiseva Nygård ei edelleenkään pysty käsittämään saamaansa huomiota. Videon menestyksen lisäksi kun mies oli esimerkiksi viime vuonna Suomen googlatuin julkkis.

- V*tun sairasta. En pysty sanomaan tilanteeseen mitään. Koko viime vuosikin oli jotain käsittämätöntä. Loppuunmyydyt keikat ja nettisivun kävijämäärät. Tätä ei ainakaan suunniteltu.

Kilpailut

Uusimmat