Erikoinen musiikkigaala! - Kuka on vuoden puudelitukka?

16.02.2011 18:07 -

Tänä vuonna kahdeksatta kertaa järjestettävä Femma-gaala palkitsee jälleen "laaja-alaisesti kotimaisia, hyvää musiikkia julkaisseita artisteja". Mukana on tuttuun tapaan myös perinteisestä poikkeavia kategorioita, joiden ehdokaslista näyttää varsin omintakeiselta.

Femma-gaalan isä Wallu Valpio kertoi Voicelle, että tänäkin vuonna gaalassa on perinteisiä kategorioita, joissa palkitaan esimerkiksi parhaita esiintyjiä ja ääni- sekä kuvatallenteita. Ajat kuitenkin muuttuvat ja Valpion mukaan siitä johtuen myös kategoriat elävät vuosittain. Tänä vuoden suosikiksi mies nostaa Ilmiö-Femman.

- Viime vuonnahan ei ollut mitään uutta buumia. Esimerkiksi muutama vuosi sitten oli vielä tamperelainen panda-ilmiö, eli kaikki näyttivät rokkaripandoilta. Oli myös pillifarkkuilmiö, kun kaikki kuulostivat Disco Ensembleltä tai Lapkolta. Sitten tuli mieleen, että olihan meillä paljon tällaisia ilmiötä, joten ne jaetaan nyt vuonna 2010 eniten hätkähdyttäneille ilmiöille. Esimerkiksi levykauppojen kuolema, puudelitukat ja sää on myös yhtenä ehdokkaana. Siinä palkitaan vähän muutakin kuin musiikkia tai vaatetusta.

Valpio nostaa esiin myös Hymypatsas-Femman, joka jaetaan "vuoden positiivisimmalle virnistelijälle".

- Niitä tuppasi olemaan hämmästyttävän paljon. Reckless Loven Olli Herman pisti tämän ehkä käyntiin. Mutta onhan mukana esimerkiksi Lasse Kurki Lemonatorista, Jimi Constantine, Elastinen ja Cheek. Tuli olo, että onhan noita tämän hetken virnistelijöitä olemassa paljon. Se ei suomalaiseen mielenkuvaan hirveästi tuppaa mahtumaan.

Femma-raadin asettamien ehdokkaiden lisäksi Femma-gaalassa on tänäkin vuonna perinteinen yleisöäänestys, joka on avattu ja löytyy osoitteesta www.femmagaala.fi.

Yleisöäänestys päättyy perjantaina 25.2. ja äänestäjien kesken arvotaan tänäkin vuonna albumilatauskortteja. Femma-voittajat sekä gaalan ajankohta esiintyjineen julkistetaan viikolla kahdeksan.

Kilpailut

Uusimmat