Suomalaisrokkarit muistelevat Joey Ramonea
Ramones-yhtyeen edesmennyttä solistia Joey Ramonea muistellaan perjantaina Helsingissä.
Perjantaina On The Rocks -ravintolassa järjestetään muistokonsertti, jossa osoitetaan kunnioitusta Ramones-yhtyeen edesmenneelle Joey Ramonelle, joka olisi eläessään täyttänyt tällä viikolla 60 vuotta.
Gabba Gabba Hey -nimisessä muistokonsertissa musiikista vastaa housebändi, joka on koottu The Jade ja The Riot Soul -yhtyeistä. Vierailevina tähtinä illan aikana nähdään muun muassa Damian Cullen, Joey Luumäki sekä Katariina Sourin sulhanen Anzi Destruction.