Tämä haave vie Tarja Turuselta tajun

25.07.2011 08:00 - Mikko Räsänen

Tarja Turunen haaveilee pääsevänsä kiihdytysauton kyytiin, vaikka epäilee, että raju kiihdytys saattaa viedä häneltä tajun.

Saimaa Open Air -festivaaleilla Lappeenrannassa esiintynyt Tarja Turunen oli silminnähden iloinen päästessään pitkästä aikaa kotimaisen yleisön eteen. Keikkansa jälkeen Tarja jäikin festivaalialueelle Saimaan rannalle viettämään iltaa tuttujen seuraan.

Tarja kuuli, että festivaalialueella oli rekka, johon oli maalattu hänen kasvonsa. Laulaja kävi ihmettelemässä autoa ja ilahdutti rekkamiestä lisäämällä kuvan viereen nimikirjoituksensa. Rekka on viimeisin yllättävä paikka, mistä Tarja on kasvonsa tai nimensä löytänyt.

- Olen nähnyt maailmalla älyttömästi minusta tehtyjä tatuointeja niin miehillä kuin naisilla. Siihen ei totu koskaan, Tarja kertoo.

- Suomessa on myös yksi drag race -talli, joka on lisännyt minun nimeni ja logoni autoihinsa. Olen tallin kanssa säännöllisesti yhteydessä ja tavoitteenamme on ollut löytää yhteinen aika, että pääsisin pelkääjän paikalle kiihdytysauton kyytiin.

- Tajuhan siinä varmaan lähtee, mutta uskallan silti lähteä kokeilemaan, vauhtia rakastava Tarja kertoo.

Kilpailut

Uusimmat