Suomirokkareiden levyn teko venähtänyt – solisti valottaa syitä

09.08.2011 21:07 -

Kotimainen Järjestyshäiriö-yhtye valmistelee parhaillaan tulevaa pitkäsoittoaan. Yhtyeen viimeisin levy ilmestyi keväällä 2009 ja solisti Juho Markkanen kertoi Voicelle bändin ulkopuolisten kiireinen vaikuttaneen uuden albumin työstämiseen.

Juho Markkanen on itse ollut kiireinen muun muassa teatteriprojektien ja perjantaina ensi-iltaan tulleen Vares Sukkanauhakäärme -elokuvan tiimoilta, jossa mies näyttelee Nero-nimistä pahista. Myös muilla bändin jäsenillä on ollut paljon omia projektejaan.

-Itsekin kun tässä on pysähtynyt miettimään, niin tuntuu että viimeiset vuodet ovat menneet melkoista oravan pyörää. Ei ole ehtinyt miettiä. Ehkä sen vuoksikin tämän levyn tekeminen on kestänyt pidempään kuin itsekään olimme ajatelleet. Tajusi, että joku tietty aikakausi jotenkin päättyi ja nyt alkoi ehkä jokin uusi, Markkanen pohti.

Markkanen kertoi toiveikkaana, että tulevan albumin kaikki materiaali olisi kasassa parin tulevan kuukauden aikana. Tämän jälkeen yhtye voi alkaa miettiä, mikä kappale julkaistaisiin ensimmäisenä singlenä.

- Kunhan saadaan se materiaali kasaan vihdoin ja viimein, joka voidaan laittaa levylle. Materiaalia on paljon ja siitäkin syystä tämä on ollut pitkä prosessi. Se on ollut semmoista hakemista, että mitä haluaisimme tehdä. Ehkä se liittyy siihen pysähtymiseen mistä aiemmin sanoin, Markkanen jatkoi.

Järjestyshäiriö on ollut toiminnassa vuodesta 1997 lähtien. Yhtyeen viimeisin albumi Lopullinen ratkaisu julkaistiin vuonna 2009 Warner Musicin kautta. Levy sisälsi muun muassa Voicellakin paljon soineen Karkuri-singlen.

Kilpailut

Uusimmat