Apulanta järjesti hurjat juhlat - katso kuvat
Apulanta-yhtyeen 20-vuotisjuhlakonsertista tuli huikea näytös, jonka tunnelma hakee vertaistaan.
Apulanta-yhtye juhli 20-vuotista taivaltaan perjantaina Voicen LiveKlubilla The Circus -yökerhossa. Juhlakonsertti oli myyty loppuun hyvissä ajoin. Jo kahdeksalta yökerhon edessä oli kymmenien metrien jono, kun osa faneista halusi olla ajoissa sisällä varmistamassa hyvät paikat eturivistä.
Yökerho täyttyy hyvissä ajoin ennen juhlallisuuksien alkua. Illan poikkeuksellisuus näkyy siinä, että paikalla on hyvin eri ikäisiä faneja. Nuorimmat ovat hädin tuskin täysi-ikäisiä, kun taas vanhimmat ovat jo ohittaneet 50 vuodan merkkipaalun. Paikalla on myös Apulanta-muusikoiden puolisoita, ystäviä ja sukulaisia.
- Olen kolmekymppinen ja kuunnellut Apulantaa yli 15 vuotta. Bändin musiikki on soinut taustalla iloissa, suruissa ja elämän käänteissä, kaunis helsinkiläisnainen kertoo Voicen toimittajalle keikkaa odottaessaan.
Yleisössä ihmetystä herättää lavan etuosaan kannettu sohvaryhmä. Niiden tarkoitus alkaa selvitä, kun Toni Wirtanen astelee esiin ja yleisö räjähtää suosionosoituksiin. Toni istuu sohvalle ja alkaa kertoa Apulannan tarinaa.
Hän ei kuitenkaan pääse alkua pidemmälle, kun tuhatpäinen yleisö alkaa spontaanisti laulaa "Paljon onnea vaan" -laulua. Toni nostaa kätensä ilmaan ihmetellessään yleisön reaktiota.
Laulun päätyttyä illan käsikirjoitus paljastuu lopuillekin. Toni alkaa kertoa Apulannan tarinaa 90-luvun alusta lähtien aikajärjestyksessä. Lavalle saapuu Antti Lautala, joka aikanaan perusti Apulannan Tonin kanssa. Yhtyeen tarvitessa rumpalia, löydettiin rumpujakkaralle Sipe Santapukki, joka saapuu tarinan tässä vaiheessa sohvalle joukon jatkoksi, ja saa yleisön jälleen osoittamaan suosiotaan.
Yhtyeen jäsenet muistelevat bändin alkuvuosien käänteitä. Valkokankaalla yleisölle näytetään kuvia muusikoiden 20 vuoden takaisista lookeista.
Apulannan ensimmäinen basisti oli amerikkalainen vaihto-oppilastyttö Amanda Gaynor. Hän ei paikalle päässyt lentämään Helsinkiin, mutta lähetti videotervehdyksen, joka näytettiin valkokankaalta niin yhtyeelle kuin faneille.
Apulannan tarina kerrottiin aikajärjestyksessä, ja lavalla nähtiin muitakin Apulannan matkan tärkeitä hahmoja. Huikeat suosionosoitukset annettiin Tuukka Temoselle, joka soitti bändissä bassoa 1995-2004 ja on myös ohjannut suurimman osan Apulannan musiikkivideoista.
Pitkien ja tunteikkaiden muisteluiden jälkeen oli itse keikan vuoro. Se todisti jälleen kerran, miten tuottoisa Apulanta on 20 elinvuotensa aikana ollut. Bändi pystyy kasaamaan pitkän keikkasetin ilman täytebiisejä tai suvantovaiheita. Kun vielä Circuksessa koossa olivat ne Apulannan fanaattisimmat fanit, oli tunnelma ikimuistoinen.
Lopullinen räjähdys tapahtui keikan loppupuolella, kun Tuukka Temonen hyppäsi bassonsa varteen Vasten Mun Kasvojani -kappaleesta alkaneeseen hittiputkeen. Circuksessa on nähty viime vuosina useita huippubändejä, mutta todennäköisesti millään keikalla siellä ei ole nähty ja kuultu yhtä äänekästä yleisön yhteislaulua kuin mitä Apulannan keikan viimeisten 20 minuutin aikana koettiin.
Katso kuvagalleria Apulannan keikasta ja paikalla olleesta yleisöstä täältä.