Tämä kuuluisia basisti antoi Metallicalle pakit

03.10.2011 21:00 -

Ramones-yhtyeen basisti C.J. Ramone paljastaa tuoreessa haastattelussa, että häntä pyydettiin aikanaan Metallican basistiksi.

C.J. Ramone (oikealta nimeltään Christopher Ward) kertoo, että Metallica-leiristä tiedusteltiin hänen kiinnostustaan liittyä bändiin kahteen eri otteeseen. Basisti kertoo olleensa otettu pyynnöistä, mutta mies halusi laittaa perheensä Metallican edelle.

- He pyysivät minua mukaan kahdesti. Ensimmäisen kerran kun Jason (Newsted, ex-Metallica-basisti) jätti yhtyeen (vuonna 2001). Hieman myöhemmin he tiedustelivat uudelleen, sillä he eivät olleet löytäneet sopivaa muusikkoa. Silloin kuitenkin selvisi, että poikani kärsii autismista, enkä todellakaan siinä vaiheessa pystynyt jättämään häntä.

Wardin mukaan edesmennyt Ramones-kitaristi Johnny Ramone järjesti hänelle alunperin koesoiton, sillä vuonna 2004 kuollut muusikko oli Metallica-kitaristi Kirk Hammetin ystävä.

- Selitin poikani lääkärille tilanteen ja sanoin, että voisin ottaa perheeni mukaan kiertueelle ja palkata jopa hoitajan. Lääkäri kuitenkin sanoi olevan tärkeää, että poikani heräisi joka päivä samassa paikassa, että hän söisi joka päivä samaan aikaan ja jotta hän voisi mennä kouluun päivittäin. Olin iloinen, että Metallica pyysi minua mukaan, mutta en vain voinut tehdä sitä.

- On kuitenkin upeaa, että poikani on nykyään normaalissa koulussa, hän menestyy hienosti ja on pistämässä pystyy jopa omaa bändiä. En kadu ratkaisuani.

C.J. Ramone liittyi Ramonesiin vuonna 1989 pitkäaikaisen basistin Dee Dee Ramonen tilanne. C.J. jätti bändin vuonna 1996.

Lähde: The Great Southern Brainfart

Kilpailut

Uusimmat