Legendaarinen brittibändi palaa tänä vuonna?

02.01.2012 21:45 -

Oasiksesta tuttu Noel Gallagher vihjailee, että legendaarinen brittiyhtye The Smiths saattaisi palata tämän vuoden aikana.

Noel Gallagherin mukaan alkavana vuonna on hyvä mahdollisuus siihen, että 25 vuotta sitten hajonnut The Smiths kasaa vihdoin rivinsä.

Gallagherin mukaan aika voisi olla sopiva siihen, että laulaja Morrissey ja kitaristi Johnny Marr saisivat vihdoin sovittua erimielisyytensä.

- Kaikki haluaisivat The Smithsin palaavan ja he itse sanovat, ettei se onnistu. Mutta niinpähän kaikki myös uskoivat, ettei Stone Roses palaisi tai ettei Led Zeppelin esiintyisi yhdessä ja kuinka kävikään.

The Smithsiä pidetään yhtenä legendaarisimmista 80-luvun brittiyhtyeistä. Vuonna 1987 hajonnut bändi ehti julkaista vain viisi vuotta kestäneen uransa aikana neljä studiolevyä.

Lähde: Gigwise

Kilpailut

Uusimmat