Pink Floydin paluusta puhutaan jälleen – näin vastaa yhtye

04.01.2012 08:45 - Eeva Rajala

Eilen alkoi uutisointi siitä, että englantilainen progressiivisen rockin suuruus Pink Floyd kokoaisi rivinsä Lontoon olympialaisiin.

Huhujen mukaan Pink Floyd olisi esiintynyt The Beatles -legenda Paul McCartneyn rinnalla kesän spektaakkelissa. Pink Floydin kitaristi/laulaja David Gilmour kuitenkin kiistää paluun.

Eilen London Evening Standard -lehden nettisivuilla väitettiin, että yhtye kokoontuisi yhteen ensimmäiseen yhteiseen esiintymiseen sitten Live 8 -konserttiesiintymisen vuonna 2005. Gilmourin edustaja kertoi NME:lle, ettei uutinen ole missään määrin todenperäinen.

Roger Waters, Nick Mason ja David Gilmour nähtiin kyllä nopeasti yhdessä lavalla Watersin The Wall -kiertueen konsertissa Lontoon O2-areenalla viime vuoden toukokuussa. Tapauksen jälkeen Waters oli visusti sanonut, että kyseessä oli vain tämä kerta.

Pink Floyd -fanit ovat odottaneet yhtyeen paluuta kuin kuuta nousevaa ja odotus saa siis jatkua.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat