X-Factor juontajalle uhkavaatimus

26.02.2012 21:15 - Rea Tallgren

Britannian X-Factorin luoja Simon Cowell on pistänyt ohjelman juontajan ja Heart Skips a Beat -hitin laulajan Olly Mursin puun ja kuoren väliin.

Olly Murs on ponnistanut pinnalle Britannian X-Factorista, jossa mies kilpaili vuonna 2009 sijoittuen toiseksi. Hauska ja huumorintajuinen miehenalku sai naiset ja miehet polvilleen vaatimattomalla olemuksellaan ja moni ei yllättynytkään kun sanavalmis Murs valittiin juontamaan X-Factoria.

Nyt 27-vuotias komistus on kuitenkin vaikean päätöksen edessä. Musiikkiuraansa kuumeisesti työstävä Murs ei nimittäin Cowellin mukaan voi juontaa, mikäli hän ei pistä musiikkihaaveitaan jäähylle. Cowellin mukaan Mursin keikat ja musiikkisitoumukset vaikeuttavat X-Factorin kuvaamista.

Murs itse kertoo ehdottaneensa Cowellille kultaista keskitietä. Mursin mukaan hän olisi halunnut edelleen juontaa live-lähetykset ja antaa jollekin toiselle mahdollisuuden juontaa etukäteen nauhoitetut jaksot. Tämä ei kuitenkaan Cowellille käynyt.

Nähtäväksi jääkin mitä Murs valitsee: musiikin vai hyvin käyntiin lähteneen uransa sanavalmiina juontajana.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat