Jenkkiläinen rap-legenda Suomeen

19.04.2012 08:49 -

Tampereen Tullintorin alueella 17.-18. elokuuta 2012 järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest julkistaa ensimmäisen ulkomaalaisen artistikiinnityksensä. Hiphop-kulttuurille omistetun kaksipäiväisen tapahtuman perjantain ohjelmistoa tähdittää Yhdysvaltain länsirannikon rap-legenda Ice Cube.

Los Angelesin pahamaineisessa South Centralissa kasvanut Ice Cube eli O'Shea Jackson tuli alun perin tunnetuksi gangsta rap -pioneeriryhmä N.W.A:n jäsenenä.

Sisäisten erimielisyyksien jälkeen Ice Cube erosi ryhmästä ja aloitti oman soolouransa klassikon asemaan nousseella pitkäsoitolla AmeriKKKa's Most Wanted. Hän on toiminut myös Westside Connection -kokoonpanossa ja vuonna 2006 julkaistu Ice Cuben Laugh Now, Cry Later -albumi rikkoi kultalevyrajan yli 500.000 kappaleen myynnillään. Uutta materiaalia on ilmestynyt aina muutaman vuoden välein. Ice Cube tunnetaan myös näyttelijänä, ohjaajana ja elokuvatuottajana.

Viisivuotias Blockfest tuo lavalle myöskattauksen kotimaisia artisteja. Perjantain rap-annista vastaavat Asa, Eevil Stö & DJ Kridlokk, Juju, Paleface, Perhosveitsi-Heikki & Lika-Aki, SMC Lähiörotat sekä Ruger Hauer.

Lisäksi Pakkahuoneella kuullaan perjantaina 17. elokuuta Felix Zengerin beatboxausta ja reggaeta suoraan listaykköseksi albumillaan nousseen Jukka Pojan toimesta. Lauantain ohjelmistoon lukeutuvat Cheek, Elokuu, Gracias feat. Noah Kin, JVG, Karri Koira, Mikael Gabriel, Raappana ja Ruudolf. Kesän ainoa Rähinä Live ottaa paikkansa Fintelligensin johdolla edellisten vuosien tapaan

Kilpailut

Uusimmat