Freddie Mercury esiintyy Queen-juhlashow’ssa!

11.05.2012 11:45 - Eeva Rajala

Queen-yhtyeen kitaristi Brian May on paljastanut, että yhtyeen edesmennyt keulahahmo Freddie Mercury esiintyy yhtyeen hittimusikaalin juhlaesityksessä.

Kyseistä esiintymistä suunnitellaan We Will Rock You -musikaalin 10-vuotisjuhlaesitykseen ensi viikon maanantaina. Mercury tekee paluun lavalla optisena illuusiona.

May painottaa BBC:lle, että kyseessä ei ole samalla tekniikalla toteutettu hologrammi kuin minkä avulla edesmennyt rap-artisti Tupac Shakur tuotiin esiintymään Coachella-festivaalille viime kuussa. Kitaristi kertoo, että optinen illuusio toteutetaan kuitenkin samansuuntaisesti niin, että yleisö jää miettimään "Näimmekö tosiaan juuri Freddien?"

- On hieman harmillista, että he tekivät tuon Tupacin kanssa, sillä olemme yrittäneet saada Freddietä näkyvillä lavalla jo hetken aikaan, May selventää.

Teatteriväki Lontoon West Endissä saa kuitenkin varmasti rahoilleen vastinetta maanantaisessa musikaalinäytöksessä.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat