'Rockin pahat pojat” eivät olleet Helsingissä kovin pahoja – lue Mötley Crüe keikka-arvio
Eilen Helsingin Kaisaniemessä konsertoinut Mötley Crüe –yhtye ei roisista maineestaan huolimatta tarjonnut tuhmuuksia, vaan lähinnä höpsöä rokkisirkusta.
Lähdetään nyt siitä, ettei viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Mötley Crüe ole koskaan ollut musiikillisessa mielessä hyvä livebändi. Moni on itse asiassa tituleerannut soitannollisesti porukkaa yhdeksi bisneksen surkeimmista. Rumpali Tommy Leen taitoja ei kyllä voi kiistää, mutta basisti Nikki Sixx ja kitaristi Mick Mars eivät koskaan ole olleet missään mielessä tiukkoja soittajia, nokkamies Vince Neilin nasaalista ja katkonaisesta ilmaisusta nyt puhumattakaan.
Vaan eipä Mötley Crüe koskaan ole minkäänlaista teknistä virtuositeettia pyrkinyt tarjoilemaankaan, sen sijaan yhtye on aina painottanut olevansa show-bändi ja sitä he kyllä edelleen ovat.
Torstai-iltana auringonpaisteessa kylpeneeseen Helsingin Kaisaniemeen oli "Hollywoodin pahoja poikia" kerääntynyt katsomaan varsin suuri yleisö. Merkillepantavaa oli keikalle saapuneiden ikäjakauma, huomattava osa faneista nimittäin on alle parikymppisiä, mikä ei ole aivan tavallista pitkän linjan "setäbändien" kohdalla. 90-luvun jonkinlaisen allonpohjan jälkeen Mötley Crüen uudelleen saavuttaman suosion takana ovatkin varmasti nuoret rokkidiggarit, jotka ovat löytäneet bändin "classic rockin" toisen tulemisen myötä.
Vaan itse keikkaan. Kun yhtye astelee lavalle puoli yhdeksän maissa voi todeta heti, että vaikka kesäkuinen ilta-aurinko onkin hieno juttu, rokkishow'n puitteina pimeä halli toimisi paremmin. Täytyy tietysti olla tyytyväinen, ettei sada vettä.
Heti Wild Side -rälläysklassikolla käynnistyvän keikan aikana käy selväksi, että yhtye on melkoisen hyvässä vedossa. Kuten mainittu, Mötley Crüe ei ole koskaan ollut tiukan livebändin maineessa, joten epätasaisuuden riski on aina olemassa. Tällä kertaa kone kuitenkin tuntuu rullaavan hyvin. Huomio kiinnittyy erityisesti hankalasta nivelsairaudesta kärsivään, luurankomaisen heikossa kunnossa vuosikaudet olleeseen Mick Marsiin, joka liikkuu heikon kuntonsa huomioon ottaen yllättävän sutkajasti. Tosin soitannollisesti meno on hieman hapuilevaa, muutaman ensimmäisen biisin aikana kun Mars tippuu useamman kerran muun bändin kyydistä ja soittaa välillä aivan omiaan. No, se annettakoon anteeksi.
Basisti ja yhtyeen henkinen nokkamies Nikki Sixx vaikuttaa hyväntuuliselta ja patsastelee korskeasti ympäri lavaa, kun taas keskivartaloaan tasaisesti kasvattanut Vince Neil kiekuu tuttuun tyylinsä - vähän sinne päin. Yhtä paljon mediapersoonana kuin muusikkona tunnettu Tommy Lee takoo tiukasti, valkea hammasrivistö setin takaa vilkkuen - ja toistuvasti "Fuck yeah" -huutoja viljellen. Habitukseltaan Mötley Crüe muistuttaa sarjakuvahahmojen porukkaa, jonkinlaisia arkkityyppisten (ja ikää saavuttaneiden) rock-tähtien prototyyppejä.
Settilistan suhteen mennään greatest hits -vaihde silmässä. Bändi julkaisi viimeisimmän Saints of Los Angeles -studiolevynsä neljä vuotta sitten, mutta on sen jälkeen kiertänyt pääsääntöisesti juurikin nostalgiahengessä pelkkiä vanhoja hittejä tarjoillen. Setistä löytyy luonnollisesti Looks That Killit, Dr. Feelgoodit ja Girls, Girls, Girlsit. Eipä siinä, hyvin hard rock -klassikot helsinkiläisyleisöön uppoavat, mutta eipä siltikään voi välttyä ajatukselta, että yhtye puskee tätä nykyä mahdollisimman pienellä vaivannäöllä, samoja biisejä vuodesta toiseen tahkoten.
Saundipolitiikka Kaisaniemessä on kyllä melkoisen kehno. Välillä soitto puuroutuu täysin, eikä erityisesti kitarasta meinaa saada mitään selvää. Tosin paikka paikoin äänen hieman selkeytyessä ei kyllä jää salaisuudeksi, että bändillä on käytössään aimo määrä taustanauhoja - ennalta äänitettyjä kitararaitoja, syntikka-mattoja ja erityisesti liki joka kappaleessa käytössä olevia taustalaulukuoroja.
Mutta tärkeintä Mötley Crüen kohdalla on sirkus, jota yhtye tarjoilee valoisat puitteet huomioon ottaen kiitettävästi. Meininki on pöhköä, sopivan kliseemäistä, eikä kyllä millään tavalla vaarallista.
Monille varmasti yksi kohokohdista on Leen soolo-osuus, jonka aikana mies pyörii ylösalaisin lavalle rakennetussa kehikossa, ottaapa mies kyytiinsä hetkeksi iltapäivälehden kilpailun voittaneen Noora-nimisen faninkin, jonka kanssa rumpali tekee pari pyörähdystä.
Kokonaisuutena keikka jää plussan puolelle. Epätarkasta soitosta huolimatta yhtye on ehtinyt tahkota vuosikymmenten saatossa sen verran toimivia hard rock -paloja, että ne yhdistettynä rokkikliseisiin tarjoavat hauskan esityksen. Ja kun viimeisenä esitettävän Kickstart My Heart -kappaleen aikana Sixx sylkee yleisöön tekoverta, jonka jälkeen eturivin yleisö vielä sotketaan samalla mönjällä, ei voi olla hymyilemättä.
Mötley Crüe - Helsinki 07.06.2012
Wild Side
Live Wire
Too Fast for Love
Saints of Los Angeles
Shout at the Devil
Don't Go Away Mad (Just Go Away)
Same Ol' Situation (S.O.S.)
Looks That Kill
Piece of Your Action
Primal Scream
Smokin' in the Boys' Room
Dr. Feelgood
Girls, Girls, Girls
Home Sweet Home
Kickstart My Heart
