Nightwishin laulajakohu - Kuka oli salaperäinen kanadalaislaulaja?

03.10.2012 18:30 - Mikko Räsänen

Nightwish julkaisi tiedotteen, jonka mukaan bändi ja laulaja Anette Olzon ovat päättäneet yhteisymmärryksessä lähteä eri suuntiin. Voicen uutispäällikkö Mikko Räsänen ei usko tiedotetta, vaan valottaa yllättäviä tietoja bändin taustalta.

Nightwish pudotti tämän syksyn suurimman kotimaisen musiikkiuutisen kertomalla, että bändin ja laulaja Anette Olzonin tiet erovat yhteisellä päätöksellä. Olen vakuuttunut siitä, että yhteinen päätös tarkoittaa tässä lähinnä sitä, että päätös on ollut yhtyeen miesjäsenten yhteinen. Itse asiassa monet merkit viittaavat siihen, että tätä siirtoa on mietitty jo jonkin aikaa.

Koko vyyhti alkoi purkautua viime perjantaina, kun kuumeinen ja oksenteleva Anette oli niin sairas, ettei pystynyt esiintymään. Bändi päätti olla perumatta keikkaansa, vaan Olzonin paikalle hälytettiin lämppäribändi Kamelotin taustalaulaja.  

Herää kysymys, miksi konserttia ei peruttu? Jos Pate Mustajärvi sairastuisi, ei Popeda nousisi lavalle kenenkään muun laulajan kanssa. Kun Simo Silmu joutui katkolle, perui Yölintu kaikki keikkansa, eikä etsinyt uutta laulajaa. Placebon piti syyskuun puolivälissä esiintyä Helsingin jäähallissa, mutta laulaja Brian Molko sairastui keikkapäivänä. Keikka peruttiin sairauden takia viime hetkellä, vaikka fanit olivat jo jäähallilla odottamassa konsertin alkua, eikä tiettävästi tuuraavaa laulajaa edes mietitty.

Kun Anette Olzon sairastui, ei Nightwish kuitenkaan perunut keikkaa. Se kertoo paljon Aneten asemasta ja arvostuksesta yhtyeessä. Bändi esiintyi tuuraajan kanssa, koska he tiesivät, että tuuraaja pystyy hoitamaan Aneten homman. Anettea ei yksinkertaisesti pidetty niin valovoimaisena ja ainutlaatuisena, ettei häntä voisi tuurata. Brian Molkoa tai Pate Mustajärveä ei tuuraaja olisi pystynyt paikkaamaan, mutta Aneten pystyi.

Viimeistään bändin perjantainen ratkaisu paljasti Anetellekin sen, miten paljon bänditoverit hänen laulusuorituksiaan arvostavat. Ei siis ihme, että Anette julkaisi katkeran kuuloisia kirjoituksia blogissaan.

Anette tervehtyi niin, että pystyi jo esiintymään lauantain konsertissa. Kuitenkin maanantaina bändi ilmoitti, että he ovat yhteistuumin Anetten kanssa sopineet, että heidän tiensä eroavat. Mutta oliko asia siis oikeasti sovittu vai oliko bändi päättänyt asiasta jo ennen kuin Anetten kanssa edes keskusteltiin siitä?

Tämän puolesta puhuu Nightwishin uudeksi laulajaksi valitun Floor Jansenin viesti, jonka hän julkaisi Instragram-sivullaan lauantaina. Floor julkaisi lentokentällä ottamansa kuvan lentokoneesta, johon hän on juuri nousemassa. Sen yhteydessä oli teksti: "Seuratkaa minua, jotain ihmeellistä on tapahtumassa...".

Päivitys ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että Floor tiesi jo liittyvänsä Nightwishiin ja oli aloittamassa matkansa USA:han yhtyeen luokse.

YouTubessa on julkaistu videoita Floorin maanantaisesta esiintymisestä, joista huomaa yhden merkittävän asian. Perjantaina Nightwishin laulajaksi pikahälytyksen saanut Elize Ryd joutui lukemaan monien kappaleiden sanat paperilta, mutta nettivideoilta huomaa Floorin osaavan sanat niin hyvin, että hänellä ei edes ole sanat sisältäviä muistilappuja käsissään. Se, että hän on ehtinyt opetella kappaleet ulkoa, viittaa myös siihen, ettei pesti tullut ihan niin pikaisella hälytyksellä kuin julkisesti on annettu ymmärtää.

Onkin siis hyvin mahdollista, että Floor on saanut Nightwish-pestinsä ennen kuin Anette vielä edes tiesi oman NW-pestinsä päättyvän. Bändi on siis saattanut suunnitella laulajan vaihtamista jo ennen Aneten sairastumista. Totuuden tietää vain Nightwish-perhe.

Mutta kuka on tarinan konna ja kuka uhri? Kuka on toiminut väärin? Vai onko kukaan?

Anettea olisi helppo pitää uhrina, koska onhan se julmaa, että hänen sairastumisensa ei heilauttanut bändiä millään tavalla. On kuitenkin ikävä tosiasia, että Anette oli itse niin keskinkertainen, että hän teki itse itsestään helposti korvattavan. Ennen Nightwishiin liittymistään Anette lauloi bändissä, joka esitti Abba-covereita. Nightwishin myötä Anette sai näytellä viisi vuotta metallitähteä.

Vaikka Anette esitti rooliaan hyvin, kummitteli Abba-imitaattorin tai karaoketähden karisma aina siellä mustan metallilookin alta.

Voidaan spekuloida, oliko Aneten värvääminen alun perinkin yhtyeeltä virhe. Monet olivat sitä mieltä vuonna 2007, kun Tarja Turusen seuraajan nimi aikanaan nousi otsikoihin. 

Täytyy kuitenkin ymmärtää, missä tilanteessa Nightwish tuolloin oli. Bändin ensimmäinen yritys löytää uusi laulaja oli tuonut satoja hakemuksia, mutta bändi ei kelpuuttanut ketään kokelaista. Laulajahaulle annettiin kuukausien jatkoaika, ja tuolloin oman nauhansa pisti tulemaan ruotsalainen Abba-spesialisti Anette Blyckert.

Anette lauloi riittävän hyvin, että hänet kutsuttiin Suomeen viettämään aikaa yhtyeen kanssa. Ruotsalaisen perheenäidin sopivuutta miesvaltaiseen yhtyeeseen testattiin muun muassa saunottamalla häntä Pohjois-Karjalassa. Kuulemma Anette ei valittanut edes silloin, kun hänen piti muun yhtyeen kanssa juosta saunasta lumihankeen.

Kun laulajahakua oli tammikuussa 2007 enää viikko jäljellä, oli Anette jo käytännössä valittu Nightwishin uudeksi laulajaksi. Tilanne meni mutkikkaaksi, kun tuossa vaiheessa, kun bändi sai yllättäen lähes täydelliseltä kuulostavan nauhan ulkomaiselta laulajalta. Yhtye piti kriisipalaveria siitä, mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Uusi laulaja kuulosti huikean hyvältä - jopa paremmalta kuin Anette. Toisaalta Anette oli jo yhtyeelle tuttu ja hänen kemiansa sopi yhtyeeseen ja siten luultavasti myös tien päälle. Anette asui myös lähempänä Suomea kuin viime hetkellä hakenut lupaus. 

Metallimusiikin koko olemukseen kuuluu se, että siinä rikotaan rajoja eikä tehdä turhia kompromisseja. Tuossa tilanteessa Nightwish päätti kuitenkin tehdä kompromissin, tyytyä helpoimpaan ratkaisuun ja valita Aneten. Vaakakupissa painoi myös se, että koko Dark Passion Playn teko oli siinä vaiheessa, että enää odotettiin vain naislaulajan saamista studioon. Uuden laulajaehdokkaan tarkempi syynääminen olisi vienyt aikaa niin, että levyn teko olisi jälleen viivästynyt.

En ole Nightwishin jäsen, mutta voisin kuvitella, että bändissä on jälkikäteen mietitty, mitä olisi tapahtunut, jos tuo toinen laulaja olisikin valittu. Törmäsin Tuomas Holopaiseen Helsingin yöelämässä vuosia myöhemmin ja kysyin, kuka tuo viime hetkellä hakunauhansa lähettänyt laulaja oli. Hakijan henkilöllisyyttä Tuomas ei paljastanut, mutta kertoi laulajan olleen Kanadasta.

Floor Jansen on nyt keikkatyöläisenä Nightwishin mikrofonin varressa. Jossain vaiheessa bändi valitsee itselleen uuden vakituisen laulajan. Floor voi olla vahva ehdokas tuohon pestiin, mutta jos Tuomas Holopainen on säilyttänyt kanadalaisen hakijan viisi vuotta vanhan kirjeen, voi nyt olla korkea aika katsoa myös tuo kortti.

Se on varmaa, että kun Tarja Turusen lähtö ei Nightwishia kaatanut, ei Aneten lähtö edes horjuta yhtyettä.

Päivitys klo 19.00: Minua viisaammat lukijat muistuttivat jo, että Pate Mustajärven tilalla Popedassa on nähty tuuraajana hänen siskonpoikansa Jussi Aaltonen. Tosin Jussi on varmasti jo sukulaissuhteensakin takia esiintynyt Popedassa Paten siunauksella. Eli siinäkään tapauksessa muu yhtye ei ole kävellyt laulajansa yli tuuraajasta päättäessään.

Mikko Räsänen on The Voicen uutispäällikkö

Kilpailut

Uusimmat