Suomalaisrokkarin kädessä on hämmentävä tatuointi - katso kuva

12.11.2012 22:15 - Mikko Räsänen

Sturm und Drang -yhtyeen kitaristi Jani Kuoppamaa on tatuoinut käteensä valtavan kunnianosoituksen ruotsalaiselle Europe-yhtyeelle.

Europe leimautui 80-luvulla yhden hitin ihmeeksi Final Countdown -kappaleensa valtavan menestyksen takia. Se nousi listakärkeen yli 20 maassa ja teki yhtyeestä niin suositun valtavirtabändin, että sitä alkoivat fanittaa myös monet sellaiset kuulijat, ketkä eivät muuten perustaneet raskaasta rockista. Liika kaupallisuus sai kitaristi John Norumin lähtemään yhtyeestä ja myös monet rock-fanit vieroksumaan Europea.

Suomalaisen Sturm und Drang -yhtyeen kitaristi Jani Kuoppamaa sen sijaan on Europe-fani, eikä hän häpeä tunnustaa sitä. Kuoppamaa on tatuoinut käteensä Europen Prisoners of Paradise -albumin kansikuvan.

- Onhan Europe kovin ikinä, Kuoppamaa myöntää ja kertoo, ettei Final Countdown ole hänen Europe-rakkautensa syy.

- Ei se biisi ollut minulle mikään iso juttu. Heti kun tutustuin bändiin, niin kolahti. Europe on kova bändi vielä nykyäänkin, mutta kyllä niiden vanhempi materiaali silti on uutta parempaa.

Kilpailut

Uusimmat