Stella panee pisteen uralleen
Piste-hitillään kuulijat hurmannut Stella-yhtye on päättänyt lopettaa toimintansa. Joensuulainen yhtye vakuuttaa, että päätökseen ei liity dramatiikkaa.
- Aika pitkälti on kysymys ajasta. Mihin sen kukakin haluaa käyttää. Musiikin tekeminen huolella ja bändin pyörittäminen kunnianhimoisesti vaatii myönnytyksiä muun elämän suhteen ja niiden tekeminen alkoi käydä osalle jäsenistä vuosi vuodelta vaikeammaksi, yhtyeen kitaristi ja laulaja Janne Sivonen muotoilee tiedotteessa.
11 vuotta yhtä pitänyt bändi julkaisee kokoelmalevyn toukokuussa. Myös muutamia uusia kappaleita sisältävä levy on nimeltään Siinä kaikki.
Kilpailut
Uusimmat
Kesän shortsimuoti on näyttävää ja monipuolista - mikä lookeista on suosikkisi?
Millaista on vuoden 2024 kenkämuoti? Katso viisi suosikkimallia
Omakotitalojen hinnat laskeneet tänä vuonna - rajuin lasku painottuu tietyille alueille
Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?
Sami Uotila uskoo, ettei hänelle välttämättä tarjottaisi enää elokuvarooleja: "Hyväksyin sen"
Näytä lisää